Vain yhdessä asiassa hän vastusti vaimoansa, ainoastaan yhdessä suhteessa hän oli järkkymätön kuin kallio. Hellimpinäkin, taipuvaisimpinakin hetkinänsä hän sittenkin pysyi lujana El-Hassissa olevaan tyttöön nähden tekemässänsä horjumattomassa päätöksessä, eivätkä Dianan kaikki rukouksetkaan jaksaneet suostuttaa häntä muuttamaan ratkaisuansa.
El-Hassiin ei Diana saanut lähteä — hänen suostumuksellaan.
Rohkenisiko hän mennä ilman sitä?
Viimeisten neljän päivän kuluessa oli se ajatus usein johtunut hänen mieleensä, mutta hän oli koettanut karkoittaa sen heti, kun se oli tullut, sillä hänen suunnittelemansa teko tuntui käyvän yli hänen voimiensa. Hänen puolisonsa sana oli laki häneenkin nähden, ja kaikkina heidän yhdessäolonsa vuosina hän ei ollut kertaakaan pystynyt menettelemään vastoin miehensä vähäisintäkään toivetta. Joka kerta hänen oli ollut pakostakin mukauduttava Ahmedin tahtoon.
Olisiko hänellä rohkeutta vastustaa sheikkiä nyt?
Kauan, hyvin kauan sitten hän oli oppinut tottelemaan pelosta, ja sitten herännyt rakkaus oli tehnyt sen helpoksi. Mutta hänen kaikesta rakkaudestansa huolimatta hän tunsi vanhan pelon vielä väijyvän hänen sydämensä pohjalla.
Saattaisiko hän edes noudattaakseen oman omantuntonsa vaatimuksia ponnistautua rikkomaan sitä sääntöä vastaan, joka oli vuosikausia ohjannut hänen elämäänsä? Olisiko hänellä kylliksi siveellistä voimaa tahallaan uhitellaksensa Ahmedin tahtoa ja hänen välttämättömästi seuraavaa vihaansa? Ahmed ei ikinä ymmärtäisi niitä syitä, jotka häntä kannustivat. Hän pitäisi vaimonsa tekoa ainoastaan hänen lausutun määräyksensä törkeänä rikkomisena, hänen toiveittensa suoranaisena vastustamisena.
Antautua alttiiksi miehensä suuttumukselle — tehdä mitään salaista ja vilpillistä! Mutta mitä muuta hän voi? Pyynnöt ja rukoukset olivat kaikuneet kuuroille korville, ja hänen valittavaksensa oli jäänyt noudattaa joko velvollisuuttaan miestänsä kohtaan tai velvollisuuttaan omaatuntoansa kohtaan. Valinta oli vaikea, ja vasta viidennen päivän aamuna Diana päätti, että tässä yhdessä asiassa hänen oli toteltava omaa sisäistä vakaumustansa — että kaikista seurauksista huolimatta hänen oli meneteltävä niin kuin hän varmasti uskoi oikeaksi.
Varhain sinä aamuna hän oli vedonnut vielä viimeisen kerran, ja sheikin epäys oli ollut vieläkin yksikantaisempi ja käskevämpi kuin ennen. Ja koko aamun oli Diana käynyt sisäistä taistelua, ja häntä oli kammottanut lopullinen ratkaisu, joka hänen, sen hän tiesi, oli tehtävä.
Ja puolisen aika alkoi olla käsissä, ennenkuin se päätös syntyi. Koska hän piti sitä velvollisuutenaan, menisi hän El-Hassiin — ja Ahmedin sinä iltana palattua hän kertoisi, mitä oli tehnyt. Hän ei valehtelisi, tekisipä hän mitä muuta tahansa. Jos hänen piti toimia vastoin puolisonsa toivomuksia, pitäisi Ahmedin ainakin saada tieto siitä ja mahdollisimman pikaisesti.