Hän ei ollut milloinkaan ennen hoputtanut isoa, mustaa orittaan niinkuin hän sitä nyt hoputti, milloinkaan ennen ei hänen terävistä kannuksistaan ollut tihkunut verta niinkuin niistä nyt tihkui. Jo aikoja sitten loppunut tie oli jäänyt kauas jälkeen, ja hän ratsasti painautuneena melkein hevosensa kaulaan kiinni, kuumeiset, hiekkakuoren reunustamat silmät tähdättyinä ainoastaan sekaviin kavionjälkiin, jotka kertoivat yhtä vinhasta, yhtä hurjasta vauhdista kuin heidänkin vauhtinsa oli.
Kilometrin toisensa jälkeen hän kannuksillaan ja äänellään kiihoitti uljasta ratsuansa, jonka voimakkaiden jäsenien hän tunsi värähtelevän ja vapisevan polviensa välissä. Ja yhäti Caryll ja heimon soturit seurasivat häntä jonossa kumartuneina syvään satuloissansa, kasvot harmaina ja aavemaisina aamusarastuksen säälimättömässä valossa. Eteenpäin, aivoissa vain yksi ajatus. Eteenpäin, kunnes hänen päätänsä huimasi ja hänen sydämensä raskas sykintä humisi hänen korvissaan kuin rummunpärrytys. Eteenpäin, kunnes itäiselle taivaalle levisi vaalea punerrus. Eteenpäin taaskin aaltoilevalla maaperällä. Eteenpäin, ohi matalan jonon kallioisia kumpuja, jotka olivat kohonneet näkyviin hämmästyttävän äkkiä. Ne piilottivat jäljet, jotka noudattivat kumpujen suuntaa ja sivuuttivat korkeimman kallioseinämän juuren ja sitten jyrkästi kääntyivät vasemmalle.
Huimaa vauhtia Poju kiersi ulkonevan kallionkielekkeen ympäri laajassa kaaressa, mutta heittäytyi sitten taaksepäin, hengähtäen voimakkaasti, ähkäisten ja kiskoen oriinsa suupieliä minkä jaksoi.
Hänen edessänsä oli ränstynyt kylä-pahanen, hiekkaan hautautunut ja hylätty; katottomat majat ja rapistuneet tiiliseinät seistä törröttivät kolkkoina ja lohduttomina kylmässä aamuhämärässä, näyttäen asumattomilta ja autioilta. Mutta samassa kun Poju oli pujahtanut esiin suojaavan kallioseinämän takaa olivat hänen tähyilevät silmänsä havainneet väijyvän, tarkkailevan hahmon, joka nopeasti oli hiipinyt taemmaksi, ja kadonnut rappeutuneiden talojen väliin, ja hän arvasi pitkän takaa-ajon nyt päättyneen.
Väsymys karisi hänestä, ja hän tunsi vain hurjaa, hivelevää kiihtymystä. Siihen hukkui pelkokin, joka kalvoi häntä, kun hän hypistellen vyöstään irroittamaansa jykevätekoista revolveria odotti, kunnes Caryll ja muut miehet porhalsivat näkyviin. Päästäen sitten kaikuvan luikkauksen hän viittasi heille ja lähti kiitämään kylää kohti yhäti muutamia askelia toisten edellä.
Ja kiljuen kuin pahathenget, joina heitä pidettiin, riensivät arabialaiset hänen jälessään, kilpaillen siitä, kuka ennättäisi ensimmäisenä, ja sulloutuen yhteen lähestyessänsä ensimmäistä koukertelevaa, hiekkakinosten peittämää kujaa.
Vinhasti nelistäen ja harppaillen tiellensä osuvien soraläjien ylitse syöksyi kookas ori pitkin kapeata kujaa vähäiselle aukeamalle, entiselle kauppatorille, ja liukui pitkän matkan seisahtuessaan, kun Poju kiskoi sen vapisten kavahtamaan takajaloilleen räiskyvän kuulatuiskun keskellä.
Laukaukset tulivat puolittain sortuneen, katottoman pylväistön pimeästä sisäänkäytävästä, mutta kun aukio täyttyi Pojun seuralaisista ja vastaukseksi jyrähti yhteislaukaus, lakkasi ampuminen heti. Ja keikahdettuansa satulasta Poju hyökkäsi hämyiseen käytävään Caryllin ja miesten rientäessä yhtenä mylläkkänä hänen kintereillään.
He juoksivat sokkeloisissa, kolkoissa, mutkittelevissa käytävissä, ihmetellen, ettei kuulunut minkäänlaisia ääniä, ja odottaen väijytystä, joka tuntui välttämättömältä, kunnes he uudelleen tuoksahtivat päivänvaloon ja oivalsivat, mistä selittämättömältä tuntunut hiljaisuus johtui.
Luvultansa heikompina ja haluttomina enää tukemaan yritystä, jonka tulokset olivat olleet tyyten toisenlaiset kuin he olivat odottaneet, olivat von Lepelin miehet ensimmäisen vähäisen puolustautumiskokeensa jälkeen jättäneet palkkaajansa oman onnensa nojaan ja kiiruhtivat pelastamaan oman nahkansa ja saamansa saaliin vartoamatta lopullista suoritusta, jota, sen he arvasivat, he eivät ikinä saisi.