Ja etäisessä sopessa oli Jasmin — ei kuolleena, kuten hän oli pelännyt, vaan rukoillen kuolemaa äänellä, joka sittemmin kaikui Pojun korvissa vuosikausia. Hän kyyrötti puolittain alastomana maassa, hänestä näki, että hän oli kamppaillut epätoivoisesti, hänen hajallaan oleva tukkansa valui hänen paljaille olkapäilleen, ja hän valitti ja vääntelehti tuskissansa kasvot painettuina rapautunutta seinää vasten.
Ja tuskin hengittäen Poju seisoi kuin kivettyneenä, tuijottaen murtuneeseen, säälittävään pikku olentoon, samalla kun hänen poikamaiset piirteensä yksi toisensa jälkeen ikiajoiksi katosivat, ja hänen kasvonsa muuttuivat tiukoiksi ja peloittaviksi.
»Jasmin!» Käheänä puristui huudahdus hänen huuliltansa kuin helvetissä kituvan sielun valitus, ja hurjasti parahtaen tyttö hypähti pystyyn.
»Herra!» Hennot kädet ojennettuina kiihkeään tervehdykseen hän syöksyi lattian poikki. Mutta hänen ehdittyänsä Pojun luokse muuttui hänen silmiensä riemuisa ilme äkkiä pelokkaaksi, ja hän peräytyi, peittäen kasvonsa käsillään. Tukahdutetusti nyyhkyttäen hän lankesi Pojun jalkojen juureen ja kiemurteli hiekkaisella permannolla.
»Tapa minut, tapa minut!» uikutti hän.
Pojun silmien edessä väikkyi kummallista utua, joka sumensi hänen katsettaan, ja hänen jyskyttävissä ohimoissansa tuntui kauhea puristus, ikäänkuin rautavannetta olisi hitaasti kiristetty hänen aivoihinsa.
Tappaa Jasmin — ja sitten itsensä. Oliko hänellä enää muuta mahdollisuutta! Koettaen vastustaa jäistä kylmyyttä, joka hiipi hänen kankeihin jäseniinsä, pitäen häntä liikkumattomana, hän hapuili kädellään revolveria, jonka hän oli pistänyt takaisin vyöhönsä.
Mutta kun hänen sormensa puristuivat jykevän aseen nupin ympärille, hätkähti hän rajusti, ja hänen kasvojansa vääristi hirvittävä nytkähdys. Tappaa Jasmin — menettää hänet myöskin toisessa, tuntemattomassa maailmassa, jossa Jasminin viaton sielu olisi korkealla, hänen synnintahraaman sielunsa yltämättömissä! Ja minkä tähden hän aikoi Jasminin surmata?
Vain sen arvoinenko hänen rakkautensa oli? Ähkäisten niin, että hänen sydämensä tuntui olevan halkeamaisillaan, hän sinkosi revolverin kädestään, sieppasi työtön syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten intohimoisen voimakkaasti.
»Jasmin, Jasmin, anna anteeksi.»