Eikä rakkauskaan ollut muuttanut häntä paljoa, mietti vaimo, hymyillen taaskin surumielisesti. Yksinomaan hänellä pehmeni jyrkkä suu helläksi, yksinomaan hänelle tuikki tummissa, rajuissa silmissä lämmin hohde, joka vieläkin jaksoi panna hänen sydämensä sykkimään hurjasti.
Ja samoin kuin vartaloltansa ja piirteiltänsä muistutti aavikolla kasvanut poika isäänsä myöskin luonteeltaan, eikä se yhtäläisyys aina ollut omiansa tekemään heidän sopuansa täydelliseksi. He olivat liian samanlaisia, molemmat kiihkeäluonteisia ja jäykkiä, ja luja tahto kalahti vähäväliä toista lujaa tahtoa vastaan.
Vaikka sheikki olikin salaa ylpeä komeasta pojastaan, ei hän sietänyt nuoremman Ahmedin puutteita, jotka niin voimakkaasti ja tuskallisesti muistuttivat hänelle hänen omaa myrskyistä nuoruuttansa. Harmissaan siitäkin, ettei hänen tuleva seuraajansa, vaikka olikin jo täysi-ikäinen mies, osoittanut paljoakaan harrastusta muuhun kuin omien huviensa edistämiseen, hän oli vähemmän lauhkea kuin olisi muutoin saattanut olla, ja hänen vallankäyttönsä oli mielivaltaista.
Ja kun poika oli yhtä mittaa epäsuosiossa, paljasti hän hyvin niukasti sitä todellista, syvää rakkautta ja ihailua, jota hän tunsi isäänsä kohtaan, sillä hänestä isä oli miehen korkein ihanne.
Diana oli puskurina näiden kahden samanlaisen ja kuitenkin vastakkaisen luonteen välillä. Molempien palvomana hän lievensi isän kovuutta ja hillitsi pojan huimuutta — sikäli kuin kykeni. Vaikka poika olikin oikullinen ja itsepäinen, tunsi äiti hänen pohjalla piilevän hyvyytensä ja saattoi olla suvaitsevainen sellaisissa tapauksissa, joissa sheikki ei voinut olla.
Kuinka usein hän olikaan esiintynyt heidän välittäjänään! Kuinka usein olikaan se, että hänellä oli syvä tuntemus toisen luonteesta, auttanut häntä ymmärtämään toisen katsantokantaa. Eivätkö myöskin he kaksi milloinkaan oppisi ymmärtämään toisiansa? Hän nojautui taaksepäin tuolissansa, hieman väristen.
Entäpä jos heidän välisensä alituinen epäsopu vihdoin johtaisi välien avoimeen rikkoutumiseen, jota hän oli aina pelännyt!
Sheikin leirissä oli ainoastaan yksi laki, hänen omansa. Hän vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja turvautui määräystensä tueksi despoottisiin keinoihin, joita käyttämään hänet oli kasvatettu. Pitikö äidin niin hellästi rakastaman pojan saada sama rusentava kokemus, jonka hän itse oli kokenut niin monta vuotta sitten?
Hän torjui sen ajatuksen luotansa heti sen herättyä, kammoten sitä uskollisuuden puutteena.
Sheikki oli oikeassa, vaikka hänen menettelytapansa olivat ankarat. Sellaisessa yhteiskunnassa kuin heidän ei sopinut olla enempää kuin yksi pää. Ja Poju saisi sen oppia, kuten muut olivat oppineet. Mutta oi, hyvä Jumala, jospa hän vain voisi säästää sen opetuksen tuskan! Ja nytkin hän tiesi, että jos sheikki palaisi tänään, olisi aihetta lisäselkkauksiin heidän välillänsä — sillä myöskin nuorempi Ahmed oli poissa leiristä, ja se oli vastoin hänen isänsä jyrkkiä määräyksiä.