Muutamia minuutteja hän istui hiljaa katsomatta vaimoonsa, vain tuijottaen suoraan eteensä otsa painuneena hänelle niin luonteenomaisiin, syviin ryppyihin.
»Tiedät, mistä lähdin ottamaan selkoa», puhkesi hän vihdoin puhumaan, »tämän nähtävästi yli koko maan levinneen oudon rauhattomuuden, tämän kummallisen levottomuuden alkusyystä. Jo jonkun aikaa se on ollut tulossa. Mikäli sain tietää, alkoi se useita kuukausia sitten — Jumala tietää, kuinka kauan aikaa takaperin. Aluksi ei se ollut muuta kuin epämääräisiä huhuja, joita tulvi kaikilta tahoilta ja jotka ovat yhä paisuneet, kunnes ne vihdoin ovat pukeutuneet määrättyyn muotoon. Mihin tahansa menin, olivat kuulumiset samat. Maassa näkyy vaikuttavan joku salaperäinen, turmiollinen voima, yllyttäen väestöä jossakin tarkoituksessa, josta en vielä ole saanut selvää. Vanhoja vihoja lietsotaan ilmiliekkiin, vanhoja riitoja uusitaan. Mutta auki ei revitä ainoastaan heimojen välisiä vanhoja haavoja, vaan on järjestetty tietoinen kiihoitus ranskalaisia vastaan. Kuulin vanhusten saarnaavan todellista jihadia. Minulle kerrottiin liioiteltuja tarinoita sorron alla huokailevasta kansasta. Laillisina pidettyjä veroja arvostellaan nyt avoimesti ja niiden hylkäämistä pohditaan. Kuulin hurjia juttuja, jotka olivat melkein uskomattoman haaveellisia. Vihjailtiin pohjoisesta tulevaan voittajaan, joka pyyhkäisisi syrjään nykyisen hallituksen ja hallitsisi maata, kuten Sidi Okba ben Nafi teki tuodessansa Islamin Algeriaan.
»Ja hänen tulonsa muka merkitsee tuhatvuotisen valtakunnan alkua. Tästä tulee rajattoman onnen ja vapauden maa. Kaikkien ulkomaalaisten ja heidän suosijoittensa on poistuttava, ja Algerian pitää olla algerialaisten — ei ranskalaisten algerialaisten, kuten me sen nimityksen käsitämme, vaan arabialaisten, bien entendu. Miten se sopii yhteen uuden ulkolaisen valloittajan hallituksen kanssa, se käy yli ymmärrykseni. Koko juttu on järjetön ja täynnä ristiriitoja. Mutta sellaista hölynpölyä levitetään. Ihmiset puhelevat, väittelevät ja aprikoivat. Maassa puhaltaa ilkeä henkäys, kuten Intiassa ennen muinoin kapinan edellä. Epäluulot ovat virinneet, eikä kukaan tiedä, kehen luottaa, kehen uskoa.» Hän katkaisi puheensa äkkiä, ja hänen kasvonsa kävivät päättäväisen ja tuiman näköisiksi.
Ja melkein huumaantuneena näistä paljastuksista Diana istui sormet tiukasti ristissä, koettaen täysin tajuta toisen sanojen merkitystä. Se oli vieläkin pahempaa kuin hän oli kuvitellut. Mihin se kaikki veisi?
»Onko siinä — kaikki, mitä sait selville?» sopersi hän.
»Ei; sain selville vielä muutakin», vastasi mies verkkaisesti. »Sain selville niin paljon, että eräiden henkilöiden olo kävisi perin epämukavaksi, jos Ranskan hallitus saa vainun tästä uhkaavasta myrskystä. Olen seurannut jälkiä ja seulonut tosiseikkoja mielikuvituspuheista, kunnes sain tietää totuuden — ainakin yhdestä kohdasta. Toiminnassa on ulkomainen vaikutus. Väestöä yllyttävät jonkun vieraan maan lähettämät kiihoittajat. En vielä ole päässyt kaiken pohjalle, mutta minulla on vihiä kaikesta — ja niistä pahuksista, jotka konnanjuonta punovat», lisäsi hän äänessänsä omituinen sointu, joka herätti Dianassa miltei sairaloisen pelokkaan tunteen.
Hän oli saanut puolisonsa takaisin — mutta vain siihen saakka, kunnes mies pitäisi velvollisuutenaan jälleen ryhtyä aloittamaansa vaaralliseen työhön. Hän tukahdutti sen ajatuksen ja päätti olla onnellinen niin kauan kuin voi.
»Mutta miten sait tiedon tästä kaikesta, Ahmed? Sinähän olet niin yleisesti tunnettu. Kuinka sait ihmiset puhumaan itsellesi avoimesti?» kysyi hän kummastellen.
Mies osoitti tahraista ja repaleista asua, joka suuresti erosi hänen tavallisesta, upeasta ja moitteettoman puhtaasta vaatteuksestaan. »Katsohan repaleitani, armas», kehoitti hän, virnistäen poikamaisesti, »ja ole hyvilläsi siitä, ettet nähnyt minua, ennenkuin olin pessyt pahimman lian kasvoistani. Olen ollut vaeltava laulaja, hevoskauppias ja pyhä mies — inhoittavan likainen pyhä mies, ma mie, senjälkeen kun viimeksi sinut näin. Joskus aprikoin, kaipasinko enemmän sinua vaiko kylpyä», lopetti hän kiusoittelevasti Gastonin tuodessa illallista.
Hänen käytöksestänsä Diana käsitti, ettei häneltä enää ollut mitään odotettavissa, että hän oli sanonut kaikki, mitä sinä iltana aikoi sanoa. Ja Diana tyytyi siirtämään kaiken muun tuonnemmaksi.