Mutta arabialainen käskyläinen, joka oli ollut siellä hänen kanssansa, oli varsin hyvin saattanut lörpötellä. Entä jos olikin? Caryllin pää ojentui ylpeästi pystyyn. Setä Raoul ei ollut hänen huoltajansa. Hän oli oma herransa, ja hänellä oli täysi oikeus muuttaa mieltänsä, jos häntä halutti.
Tällä kertaa oli hänellä odotettavissa yksinäinen iltapäivä, joka oli jollakin tavoin saatava kulumaan, ja hän viettäisi sen mieluummin ulkosalla kuin sisällä. Itsepäinen leuka eteenpäin työnnettynä Caryll meni viereiseen huoneeseen noutamaan hattuansa. Siellä hän tapasi palvelijansa, raikaskasvoisen nuoren miehen, joka oli yhtä ihastunut Algeriaan kuin hänen isäntänsä sitä inhosi, seisomassa hajallansa olevien pyssykoteloiden keskellä, kiertäen kiinni pyssynpiippua. Caryllin astuessa sisään hän kääntyi tulijaan päin, virnistäen anteeksipyytävästi.
»Panen huoneen kamalaan kuntoon, mylord», sanoi hän, luoden murheellisen katseen lattiaan, jolle oli siroiteltu erinomaisia puhdistusvälineitä, »mutta on aika tarkastaa näitä pyssyjä. Ja teidän armonne käski minun tehdä sen täällä.»
»Se on oikein, Williams», virkkoi Caryll, nyökäten nopeasti. »Haluan vain hattuni.»
Williams vilkaisi harmistuneena käsiinsä ja rykäisi hämillänsä. »Pyydän anteeksi, mylord, se on tuolla pöydällä», jupisi hän saamattomasti. »Olen yltä päältä öljyssä, teidän armonne», valitti hän, siepaten rievun ja hangaten sillä tahrautuneita käsiään vimmatusti.
Caryll purskahti nauramaan.
»Ei se tuolla tavoin lähde», huomautti hän kuivakiskoisesti. »Ja voinen toki itse ottaa hattuni kerrankin. Sinä tekisit minusta ydinvikaisen, jos voisit, Williams. En kaipaa lapsenhoitajaa, ymmärräthän», lisäsi hän hymyillen.
Williams lehahti helakanpunaiseksi ja yskäisi uudelleen puolustelevasti. »Herra Roberts, mylord», alkoi hän. Mutta Caryll nosti kättänsä torjuvasti, kun hänen mieleensä välähti kuva hänen isoisänsä vanhanpuoleisesta, turhantarkasta kamaripalvelijasta.
»Älä vaivaa minua Robertsilla!» keskeytti hän. »Roberts on mainio ihminen ja antoi epäilemättä sinulle sangen paljon neuvoja. Mutta sinä kelpaat oikein hyvin näinkin, Williams. Ilmoitan sinulle kyllä nopeasti, jos minulla on jotakin valittamista.» Ovelle siirtyessänsä hän sitten lisäsi: »Onko täällä kyllin mukavaa? Oletko saanut kaikkea, mitä tarvitset?»
»Kyllä, mylord. Kiitos, mylord.» Williamsin rattoisan tyytyväinen sävy sai Caryllin katsahtamaan häneen melkein kateellisesti.