Sysättyänsä syrjään kahlehditun kamelin, joka toikkaroi epävarmasti kolmella jalalla, estäen hänen etenemistänsä, hän joutui vastakkain virnistelevän lapsen kanssa, joka kävellä hoippuroi, puristaen gandonraansa vastaan tummaa, karvaista massaa. Lähemmin vilkaistuaan riemuisasti kannettuun voitonmerkkiin hän havaitsi, että se oli äskettäin katkaistu aasinpää, ja verentahraama vekara näytteli sitä kujeillen ihmisten nähtäväksi, kunnes kimakasti nauraen pujahti tiehensä, kun läheisyyteen syöksähti vanhempia poikia, uhaten anastaa hänen aarteensa.
Tukehtumaisillansa tomuun raivasi Caryll rahvaan tyrkkimänä ja sättimänä kyynärpäillään itsellensä tien aukion toiseen laitaan, jossa valkea, yksinkertainen kaide, jonka takana oli sakea palmulehto, oli markkinapaikan rajana.
Täältä verrattain tyhjästä sopesta hän löysi tervetulleen hengähdyspaikan ja seisoi muutamia minuutteja liikkumatta, silmäillen myllerrystä, josta hän oli tullut, pyyhkien kuumaa otsaansa osaamatta ratkaista, palatako hotellin vai eikö.
Hän oli vielä kahdella päällä, kun käheä huuto, joka ei kuulostanut lainkaan inhimilliseltä, pani hänet hätkähtäen pyörähtämään siihen suuntaan, josta se kuului, ja hätäisesti väistymään päällensä syöksevän kammottavan olennon tieltä.
Katse hurjana ja suu vaahdossa, aikoinansa jonkun spahin hylättyä omaisuutta olleen haalistuneen, tulipunaisen burnusin repaleisten jätteiden niukasti verhotessa hänen muutoin ilkialastonta, kookasta, kuihtunutta ruumistansa, asteli mielipuoli tai uskonkiihkoilija — ja Caryllista oli niillä sanoilla sama merkitys — nopeasti hänen ohitsensa, heilutellen ja huitoen käsiänsä ja päästellen käreitä, epäsointuisia hourailuääniä.
Caryll oli ennenkin nähnyt hänet useita kertoja. Mutta tottumus ei ollut jaksanut opettaa häntä sietämään kurjan olennon inhoittavaa näkyä eikä ollut muuttanut häntä vähääkään myötätuntoisemmaksi sellaiselle järjestelmälle, joka salli senkaltaisia kovaosaisia julkisesti näyteltävän.
Arabialaisista hän tietenkin oli pyhä juuri hulluutensa tähden, mutta saattaisihan Ranskan hallitus tehdä jotakin, nureksi hän, kääntyessänsä toisaalle tunteikkaan ylähuulensa kaartuessa ylenkatseellisesti.
Ja hänen kääntyessään kiintyi hänen huomionsa sankkaan parveen, joka oli kertynyt ympyrään tarkkailemaan jotakin häneltä piilossa olevaa näytelmää.
Joutilaan uteliaana hän liittyi joukkoon ja huomaamatta, kuinka se kävi, pääsi tiheään sulloutuneiden alkuasukkaiden piirin sisälle. Mutta heti sinne jouduttuansa hän jo kaikesta sydämestänsä toivoi olevansa jälleen ulkona, kiroten uteliaisuutta, joka oli hänet sinne houkutellut.
Taaskin fanaatikko, hyvä Jumala! Ja tällä kertaa itseänsä kiduttava pyhä mies rahasta näyttelemässä kammottavia temppujansa, jotka muina vuodenaikoina kuuluivat hänen uskonnollisiin menoihinsa.