Korkeiden kallioiden saartamina he kompuroivat kivisellä maaperällä, noudattaen kuivuneen joen sokkeloisia käänteitä, kunnes heidän eteensä äkillisen mutkan takaa avautui vähäinen umpilaakso, joka oli piilossa kumpujen keskellä. Sitä ympäröivät kallioseinämät olivat loivemmat, ja myöhemmin päivällä tunkeutuisivat auringonsäteet lämmittämään kitukasvuisia pensaita, joita kasvoi niukasti kivien välissä takertuneina sitkeästi elämään.
Heidän poistuttuansa peloittavasta rotkosta hevosen hermot rauhoittuivat, ja se seisoi levollisena päällikön tyynnyttäessä sitä sekä äänellään että kädellään sekä sitoessa sen tamariskipensaaseen, minkä jälkeen hän vielä kerran hyväiltyänsä ratsua erojaisiksi poistui sen luota.
Mentyänsä pitkin, joustavin askelin pienen alanteen ylitse alkoi nuori mies kiivetä vastaisella puolella kohoavalle kummulle. Tie oli vaivaloinen, kalliorinne oli liukas, ja irtonainen maa petti yhtenään hänen jalkansa alla. Mutta ketteränä kuin kissa ja mainiossa ruumiillisessa kunnossa hän kapusi pysähtymättä ja sallimatta paksun burnusinsa laskoksien ja ratsastussaappaittensa säikyttää itseänsä.
Vain kerran hän seisahtui sijoittaaksensa mukavampaan asentoon isotekoisen revolverin, joka oli piilotettuna hänen uumenillensa kiedottuun hopealla kirjailtuun, mustaan silkkivyöhönsä. Ja tutun aseen kosketus johti hänen mieleensä kumpujen toisella laidalla häntä vartovat miehet. Häntä hymyilytti, kun hän muisteli, kuinka vastahakoisesti he olivat suostuneet jäämään jälelle ja kuinka silminnähtävän levottomia he olivat olleet eilen hänen kertoessansa heille suunnitelmistaan.
Hän keikautti päätänsä maltittomasti. Heidän ei sopinut kysellä hänen tulojansa ja menojansa eikä vastustaa hänen toiveitansa, mietti hän ylpeännäköisen ylähuulensa värähtäessä halveksivasti. Ennen he eivät olleet kertaakaan vastustaneet häntä. He olivat olleet hänen alttiita auttajiansa ja yllyttäjiänsä hänen miehuusikänsä alkuajalle ominaisissa lukuisissa poikamaisissa kujeissa ja hurjissa kepposissa. Ja nyt tämä uusi kanta! Mutta sitä olisi aikaa ajatella sitten, kun hän palaisi heidän seuraansa. Toistaiseksi hän tyytyi miettimään ainoastaan käsillä olevaa hauskempaa asiaa.
Pysytellen jyrkällä rinteellä kiemurtelevan vanhan polun eniten syöpyneillä kohdilla hän vihdoin saapui kunnaan laelle, jossa oli pieni tasanko, ja pysähtyi vähäksi ajaksi tähystämään tutkivasti ympärillensä.
Hänen vasemmalla puolellansa vietti jyrkkä rinne kapeaan rotkoon, jonka toisella puolen kohosi säröinen kallioharjanne toisensa jälkeen.
Hän kääntyi oikealle silmäilemään kaukana alapuolellansa leviävää aavikkoa. Muutamalla askeleella hän pääsi loivalle vierulle, joka mutkitteli sekavasti isojen, rapautuneiden kivilohkareiden välitse, päättyen vihdoin rotkoon. Tämä vei pohjoista kohti ja sitä sekä eteläistä solaa myöten, jonka kautta hän oli tullut, päästiin kukkuloille.
Hän oli odottanut tapaavansa tytön ylängöllä, mutta pienellä tasangolla ei näkynyt elon merkkiä.
Taaskin hän pudisti kärsimättömästi päätänsä ja hänen pikainen luontonsa leimahti. Kuinka paljoa kauemmaksi tyttö kuvitteli hänen menevän saamansa kaksimielisen sanoman johdosta? Hän oli ratsastanut rajusti yön; pitäisikö hänen kuluttaa koko päivä vaanimassa tyttöä, jonka hän oli suvainnut huomata? Otsa kiukkuisesti rypistettynä hän empi, ja hänen mieltänsä raastoivat halu jatkaa matkaa ja ylpeys, joka vaati häntä kääntymään takaisin.