Hämmästyksen yllättämänä seisoi upseeri kuin kiinni naulattuna lattiaan ja jaksoi töintuskin vain toisella käyttökelpoisella käsivarrellaan pitää pystyssä tainnoksiin mennyttä Hermenegildaa, joka kookkaana ja muhkeana ei ollutkaan aivan vähäinen taakka. Hän puristi tajutonta neitoa yhä lujemmin itseään vasten, ja tuntiessaan Hermenegildan sydämen tykyttävän povellaan hänen oli pakostakin myönnettävä itselleen, että tämä oli viehättävimpiä seikkailuja, mihin hän oli koskaan joutunut.
Niin kului sekunti toisensa jälkeen, ja upseeri, hehkuen lemmentulesta, joka tuhansina sytyttävinä säkeninä uhkui hänen sylissään uinuvasta viehkeästä olennosta, painoi kuumia suutelolta suloisille huulille.
Tässä asennossa tapasi heidät kreivi Nepomuk, joka saapui paikalle huoneistaan. Hänkin huudahti riemastuneena: "Kreivi Stanislaus!" Sillä hetkellä Hermenegilda heräsi tainnostilastaan ja syleili upseeria kiihkeästi alkaen uudestaan aivan suunniltaan joutuneena huutaa: "Stanislaus, lemmittyni, puolisoni!"
Hehkuvin kasvoin, vavisten ja melkein tajuntansa menettäneenä astui upseeri askeleen taaksepäin ja irroitti itsensä lempeästi Hermenegildan rajusta syleilystä.
"Tämä on elämäni suloisin hetki, mutta en tahdo ahmia sitä autuutta, joka tulee osakseni vainu erehdyksen vuoksi. Enhän minä ole Stanislaus, — voi minua, minä olen ihan toinen." Näin puhui upseeri änkyttäen ja epäröiden. Kauhistuneena ponnahti Hermenegilda taaksepäin ja päästyään upseeria tarkemmin tähystäen varmuuteen siitä, että vieraan todella merkillinen samannäköisyys Stanislaukseen verrattuna oli häntä eksyttänyt, riensi hän pois hurjasti valittaen.
Kun upseeri nyt esitteli itsensä kreivi Stanislauksen nuoremmaksi serkuksi, kreivi Xaver von R:ksi, oli kreivi Nepomukin aluksi vaikea uskoa, että todellakin näin oli laita, sillä hänestä tuntui ihmeelliseltä, että poika oli niin lyhyessä ajassa varttunut täyskasvuiseksi nuorukaiseksi. Tosin vaikutti tähän osaltaan sekin, että sodan rasitukset olivat antaneet kasvoille ja koko ryhdille miehekkäämmän leiman kuin mitä muutoin olisi odottanut.
Kreivi Xaver oli näet yhdessä vanhemman serkkunsa Stanislauksen kanssa jättänyt synnyinmaansa ruvetessaan Ranskan palvelukseen, jolloin hänkin joutui Italian sotaretkelle. Silloin oli hänellä ikää tuskin kahdeksantoista vuotta, mutta pian hän osoittautui niin taitavaksi ja urhoolliseksi sotasankariksi, että armeijan päällikkö ylensi hänet ajutantikseen, ja nyt hän oli kahdenkymmenen ikäisenä kohonnut jo everstiksi.
Hänen saamansa haavat pakottivat hänet jonkun aikaa lepäämään. Hän palasi isänmaahansa ja joutui Stanislauksen asioilla kreivi Nepomukin sukutilalle, missä hänet otettiin vastaan sillä tapaa kuin hän olisi tuo kaivattu lemmitty itse.
Kreivi Nepomuk ja lääkäri koettivat kaikin mahdollisin keinoin tyynnyttää Hermenegildaa, joka oli aivan menehtynyt häpeästä ja katkerasta tuskasta eikä suostunut tulemaan huoneestaan esille, ennenkuin Xaver poistuisi talosta, mutta heidän ponnistuksensa olivat turhia.
Xaver joutui aivan suunniltaan kuullessaan, ettei hän enää saisi Hermenegildaa nähdä. Hän kirjoitti tälle saavansa syyttömästi liian kovan rangaistuksen siitä, että kovaksi onneksi oli serkkunsa näköinen. Mutta hän lisäsi samalla, ettei tuon kohtalokkaan hetken aikaansaama onnettomuus koskenut vain häneen yksin, vaan sattui myöskin Stanislaukseen, koska häneltä, suloisen lemmensanoman tuojalta, näin riistettiin tilaisuus jättää Hermenegildan omaan käteen Stanislauksen kirje, jota hänellä ei ollut, sen kirjoittajan käskyä noudattaen, oikeutta muille luovuttaa, ja lisäksi kertoa suullisesti yhtä ja toista, mitä Stanislaus ei kiireessä ehtinyt panna paperille.