Nyt tulivat myös kreivi Nepomuk ja ruhtinas saapuville, ja pian saivat hekin kuulla Xaverin tunnustuksen. Kuinka syvästi loukkasikaan ruhtinattaren herkkää tunnetta se havainto, että Kaverin ilkityö oli miesten mielestä hyvinkin anteeksiannettava ja sai selityksensä hänen läheisestä suhteestaan Hermenegildaan!
"Ei", sanoi ruhtinatar, "ei koskaan Hermenegilda suostu sen miehen puolisoksi, joka on uskaltanut helvetin kavalan hengen tavalla myrkyttää hänen elämänsä korkeimman hetken hirveimmällä rikoksella."
"Hänen tulee siihen pakko", vastasi Xaver kylmän halveksivasti, "jos mielii maineensa pelastaa — minä jään tänne, ja asia saadaan kyllä järjestetyksi — —"
Sillä hetkellä kuului eteisestä melua, — sinne kannettiin Hermenegildaa, jonka puutarhuri oli tavannut huvimajassa tainnoksissa. Hänet tuotiin saliin ja laskettiin sohvalle. Ennenkuin ruhtinatar kerkisi estämään, astui Xaver lähemmäksi ja tarttui Hermenegildan käteen.
Mutta samassa ponnahti Hermenegilda seisaalle, päästi suustaan kauhistuttavan huudon, joka ei ollut ihmisäänen kaltainen, ei, vaan muistutti petoeläimen vihlaisevaa karjaisua, ja tuijotti kreiviin salamoivilla silmillään kasvojen hirveästi vääristyessä.
Xaver horjahti kuin kuolettavan salamaniskun kohtaamana ja sopersi tuskin ymmärrettävästi: "Valjastakaa!" Ruhtinattaren viittauksesta hänet talutettiin portaita alas. "Viiniä, viiniä!" huusi hän, kulautti kurkkuunsa muutaman lasillisen, hyppäsi sitten vahvistuneena ratsunsa selkään ja nelisti tiehensä.
VI.
Hermenegildan mielentila, joka näytti piintyneestä haaveilusta pahenevan hurjaksi raivoksi, vaikutti myös muutoksen kreivi Nepomukim ja ruhtinaan arvosteluun. Nyt vasta heille selvisi, kuinka kauhea ja sovittamaton Xaverin teko oli. He tahtoivat lähettää noutamaan lääkäriä, mutta ruhtinatar hylkäsi kaiken lääkärinavun, kun hänen mielestään sopi turvautua vain hengelliseen lohdutukseen.
Niinpä siis saapui karmeliittimunkki Cyprianus, perheen rippi-isä. Ihmeellisesti hänen onnistui herättää Hermenegilda tuijottavan hulluuden tajuttomuudesta. Vieläpä enemmän: pian tuli Hermenegilda rauhalliseksi ja mielenmaltti palasi; hän puheli ihan järkevästi ruhtinattaren kanssa, ilmaisten tälle halunsa saada synnytyksen jälkeen viettää koko elämänsä O:n cistereiläisluostarissa ainaisessa katumuksessa ja surussa. Hän oli surupukuunsa liittänyt huntuja jotka täydellisesti verhosivat häneltä kasvot ja joita hän ei aikonut koskaan riisua.
Cyprianus munkki lähti pois, mutta palasi muutaman päivän kuluttua. Sillä välin oli ruhtinas Z. kirjoittanut L:n kaupungin pormestarille. Tämän luona oli Hermenegildan määrä odottaa lapsensa syntymistä, ja sinne hänet saattaisi cisterdläisluostarin abbedissa, joka oli perheen sukulainen. Mutta ruhtinatar matkusti Italiaan, ja hänen luuloteltiin ottaneen Hermenegildan mukaansa.