Pian senjälkeen, kun tämä oli tapahtunut L:n pormestarin talossa, haudattiin O:n cisterciläisessä nunnaluostarissa muuan nuori sisar erinomaisen juhlallisesti. Hämärä huhu oli tietävinään, että tämä vainaja oli Hermenegilda von C., jonka kerrottiin olleen tätinsä, ruhtinatar Z:n seurassa matkoilla Italiassa.
Samoihin aikoihin ilmestyi kreivi Nepomuk von C., Hermenegildan isä, Varsovaan ja luovutti ilman muita rajoituksia, kuin että pieni maatila Ukrainassa jäi hänelle itselleen, kaikki laajat tiluksensa sisarensa pojille, kahdelle nuorelle ruhtinaalle Z., vahvistaen tämän siirtonsa oikeuden edessä. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän antaisi tyttärelleen myötäjäisiksi, kohotti hän kyyneltyneen katseensa taivasta kohti ja vastasi synkällä äänellä:
"Hänellä on jo kaikki, eikä hän voi lisää käyttää."
Kreivi von C. ei myöskään väittänyt vastaan, kun puhuttiin siitä huhusta, että Hermenegilda oli kuollut luostarissa; vieläpä hän paljasti sen merkillisen sallimuksen, jonka vallassa Hermenegilda oli ollut ja joka oli hänet kuin kärsivän marttyyrin vienyt ennenaikaiseen hautaan.
Monet isänmaanystävät, jotka Puolan häviö oli toistaiseksi lannistanut, mutta ei murtanut, aikoivat houkuttaa kreivin uudestaan salaisiin seuroihin ja puuhiin, joiden päämääränä oli valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen. Mutta hänessä ei enää tavattu entistä, vapauden ja isänmaan puolesta tulisen innokkaasti toimivaa miestä, joka ennen oli järkkymättömän rohkeasti avustanut kaikkia uskaliaita yrityksiä, vaan raihnainen, jäytävän murheen heikentämä ukko, joka kaikista maailmallisista harrastuksista vieraantuneena oli aikeissa hautautua täydelliseen yksinäisyyteen.
Takavuosina, niihin aikoihin, kun Puolan ensimäisen jaon jälkeen valmisteltiin kapinaa, oli kreivi Nepomuk von C:n sukutila isänmaanystävien salaisena kokouspaikkana. Siellä, juhla-atrioiden ääressä, syttyivät miesten mielet taistelemaan sortuneen synnyinmaan puolesta. Siellä ilmestyi, kuin taivaan lähettämänä enkelinä päätöstä pyhittämään, kreivin tytär Hermenegilda nuorten urhojen keskuuteen.
Noudattaen kansakuntansa naisten tapaa otti Hermenegilda osaa kaikkeen, jopa valtiollisiin keskusteluihinkin, ja lausui, asioita eri puolilta tarkoin harkiten, tuskin vielä seitsemäntoista ikäisenä usein vastoin kaikkien muiden mielipiteitä oman vakaumuksensa, jossa ilmeni tavattoman tarkka äly ja mitä huolellisin varovaisuus, niin että asia monesti ratkaistiin hänen mielensä mukaan.
Lähinnä häntä ei kukaan muu herättänyt nopealla yleissilmäyksellään, käsityskyvyllään ja asioiden hyvin perustellulla esityksellä niin suurta huomiota kuin kreivi Stanislaus von R., tulinen, erinomaisen lahjakas nuori mies, joka ei vielä ollut kahtakymmentä vuotta vanhempi. Niinpä sattui usein, että Hermenegilda ja Stanislaus joutuivat vilkkaassa keskustelussa vastatusten pohtimaan eri ehdotuksia, tarkastellen, hyväksyen tai hyläten ja taas uusia esittäen ja että neuvottelussa läsnä olevien vanhainkin valtioviisaiden miesten täytyi myöntää tulokset neidon ja nuorukaisen kahdenpuhelusta järkevimmiksi ja parhaiksi, mitä yrityksen toimeenpanossa oli otettava huomioon.
Luonnollista siis oli, että alettiin ajatella liittoa näiden molempien kesken, joiden huomattavissa kyvyissä isänmaan menestys näkyi niin kauniisti orastavan. Sitäpaitsi oli näiden kahden perheen lähempi liittyminen toisiinsa siihen aikaan jo senkin vuoksi poliittisesti tärkeätä, että yleisesti uskottiin niillä olevan erisuuntaisia harrastuksia, kuten Puolassa oli laita niin monessa muussa perheessä.
Hermenegilda, joka täydellisesti käsitti nämä mielipiteiden virtaukset, piti hänelle määrättyä puolisoa isänmaan lahjana, ja niin päättyivät valtiolliset neuvottelut hänen isänsä maakartanossa molempien nuorten juhlalliseen kihlaukseen.