"On kyllä", vastasi Martti mestari mennen tulijalle vastaan, "kyllä se tämä on, mutta ei teidän sentähden tarvitse niin kohti kurkkuanne huutaa eikä suin päin sisään rynnätä; vai tullaanko sillä lailla ihmisten luo?"
"Ha, ha, ha", nauroi nuori kisälli, "te olette varmaankin Martti mestari itse, sillä ihan teidän näköisenenne kuvailtiin häntä minulle; samanlainen iso vatsa, kaksi oivallista leukaa, tirkistelevät silmät ja punainen nenä sanottiin hänellä olevan, ihan kuin teillä. Terve teille, Matti mestari".
"No, mitä asiaa teillä sitte on Martti mestarille?" kysyi Martti äreissänsä.
"Minä olen", vastasi nuorukainen, "kisälli ja poikkesin vaan kysymään, saisinko teiltä tynnyrisepän työtä".
Kummastellen, että juuri silloin, kun hän aikoi ruveta etsimään kelpo kisälliä, semmoinen tuli hänelle tarjoutumaan, peräytyi Martti mestari pari askelta ja tarkasteli nuorukaista kiireestä kantapäihin saakka. Mutta kisälli katseli taas puolestansa häntä rohkeasti ja tarkastellen. Huomatessaan nuorukaisen leveän rinnan, vahvat jäsenet ja suuret nyrkit, ajatteli Martti itsekseen: tuommoista vahvaa miestähän minä juuri tarvitsenkin, ja pyysi siis heti saada nähdä hänen ammattitodistuksensa.
"Niitä ei minulla ole mukanani", vastasi nuorukainen, "mutta minä toimitan ne kohta, ja lupaan nyt kunniasanallani uskollisesti ja rehellisesti tehdä työtä, siihen saatte tyytyä".
Odottamatta Martti mestarin vastausta astui hän heti työhuoneesen, viskasi lakkinsa ja matkalaukkunsa nurkkaan, sitoi nahkaisen esiliinan eteensä ja sanoi:
"Antakaahan vaan, Martti mestari, nyt heti jotakin tehdäkseni".
Martti, aivan hämillänsä vieraan nuorukaisen rohkeasta käytöksestä, ei paikalla osannut virkkaa mitään. Hetkisen mietittyään sanoi hän:
"No, näyttäkääpä sitte, kisälli, että olette oiva tynnyriseppä, ottakaa uurrehöylä ja auttakaa toisia tuon tynnyrin valmistamisessa".