Hän oli juuri joutunut eräälle pienelle yksinäiselle asuinhuoneelle, joka oli ikäänkuin tehtaan äärimmäinen etuvartia, kun hän siellä havaitsi miehen, joka tuli kiirehtien häntä vastaan ja hänen nähtyään hypähti, silminnähtävästi säikähtyen.
— Armollinen rouva! Kuinka Jumalan nimessä olette tänne tulleet ja juuri tänä päivänä?
— Ah, tekö olette, purnumestari Hartonen! sanoi Eugenia ja meni häntä vastaan. Jumalan olkoon kiitos, että juuri teidät tapasin! Täällä on kuten olen kuullut, pahoja häiriöitä tehtaissa tekeillä. Minä jätin vaununi tuonnemmalle, ajaja ei uskaltanut tulla likemmälle, ja minä aion nyt jalkasin mennä kotiin.
Purnumestari teki äkillisen kieltävän viittauksen.
— Sitä ette saa aikaan, armollinen rouva; se ei käy laatuun.
Kentiesi huomenna, kentiesi illan puoleen mutta vaan ei juuri nyt.
— Minkä tähden ei? kysyi Eugenia kalvettuen. — Onko kartanomme vaarassa? Puolisoni —
Ei, ei; tänäpänä ei huolita Berkowista; hän on tuolla ylhäällä tehtaan herrain parissa. Kahakka on noussut itse työmiesten kesken. Osa heistä on tänä aamuna tahtonut jälleen ruveta työhön; poikani — tässä riuhtaisi haikeasti vanhuksen kasvoja — noh, kyllähän lopulla saatte tietää, mikä osa hänellä kaikissa näissä on, — Olli on vimmassaan siitä. Hän ja hänen puollustajansa ovat väkisin ajaneet väen takaisin ja ottaneet kaivokset haltuunsa. Tämä ei ole toisille mieleen, ja ne jättäytyvät niinikään yhteen; koko tehdas on mylläyksessä, toinen kumppali toistansa vastaan! Oi Jumala laupias, kuinka, tämä kaikki päättynee!
Purnumestari väänteli käsiään. Nuori rouva kuuli nyt toiselta suunnalta melua ja hälinää, joka, niin kaukana kuin olikin, kuului heille asti.
— Minä aionkin välttää työhuoneita, vastasi Eugenia. — Aioin koettaa päästä niityn poikki puistoon, ja sieltä —
— Ei Jumalan tähden, älkää sinne menkö! virkkoi siihen vanhus. — Siellä on Olli joukkoinensa; he neuvoittelevat tuolla niityllä. Olin juuri sinne menemässä, vielä kerran pyytääkseni häntä, että viime vihdoin kuultelisi järjellistä puhetta ja antaisi kumminkin kaivosten olla rauhassa; jopa nyt on siksi mennyt, että oma henkemme ja veremme ovat vaarassa! mutta ei hän näe eikä kuule nurjamielisyydessään mitään. Älkää vaan sitä tietä menkö, armollinen rouva! Se on pahin kaikista.