— Kotiin minun täytyy, vastasi Eugenia jäntevästi, — maksoi mitä maksoi! Tulkaa saattamaan minua, Hartonen, ainoastaan konttoorirakennukselle. Pahimmassa kohtauksessa jään sinne, siksikuin tie on auki, ja teidän rinnalla lienen toki turvattu väkinäisyyksiltä.
Vanhus puisteli surullisesta päätänsä.
— En kykene teitä auttamaan, armollinen rouva. Tänä päivänä, kun toinen sotii toistansa, tuskin oma henkenikään on turvassa, ja jos teidät tunnettaisiin, silloin ei auttaisi mitään, vaikka olisinkin vieressänne. Nyt on vaan yksi ainoa, jota he vielä kuulevat ja jota he hätätilassa tottelevat, se on Olli-poikani, ja hän kantaa veristä vihaa herra Berkowille, ja vihaa teitäkin, sentähden että, olette hänen vaimonsa. — Suuri Jumala, tuolla tulee hän puhkesi ukko tulisesti sanomaan. — Taas on hänelle joku nolous tapahtunut, sen näen hänen kasvoistaan. Väistykää hänen tieltään nyt, nyt vaan, minä rukoilen teitä!
Hän työnsi nuoren rouvan pienen huoneuksen puoliavonaisesta ovesta sisään, ja nyt kuuluikin askelia ja kiivaita ääniä. Laurin ja muutamain muiden vuorityömiesten parissa tuli Olli astuen, isää huomaamatta. Kasvonsa olivat tulipunaiset, otsallaan näkyi taas myrskypilvi, joka mikä hetki hyvänsä uhkasi haljeta ja äänensä soi kuohuvan hurjasti.
— Jos ovatkin kumppaleitamme ja veljiämme — niin kuolema heille kohta kuin rupeavat petollisiksi meille! Me olemme vannoneet toisillemme pysyäksemme yhdessä, seisoaksemme toistemme rinnalla, ja nyt he konttaavat armon turviin ja antavat itsensä ja asiansa alttiiksi! Sen he tulevat maksamaan. Oletteko asettaneet miehiä kaivoksiin?
— Olemme, mutta —
— Mutkistusta ei tarvita, ärjäsi nuori johtaja miehelle, joka oli rohjennut tehdä tuon väitteen. Puuttui vaan petosta omissa riveissämme, nyt, kun juuri olemme voittamaisillamme! He ovat väkisin sieltä ajettavat, sanon minä teille, jos vielä kerran koettavat lähennellä. Heidän täytyy oppia ymmärtämään, missä heillä on paikkansa, ja mikä heidän velvollisuutensa on, vaikka saisivatkin otsansa veriin!
— Mutta heitä on jo kaksisataa, sanoi Lauri vakaisesti. — Huomenna heitä on kentiesi neljäsataa, ja jos nyt herra Berkowkin puuttuu asiaan ja puhuttelee heitä — niin kyllä tiedät mitä se vaikuttaa. Sen olemme usein kyllä viime ajalla havainneet.
— Ja vaikkapa heitä olisikin neljäsataa, — äyhkäisi Olli, — vaikkapa puoli koko työmiehistöstä, niin me otamme heistä voiton me toiset. Tahdonpa nähdä, enkö saa heitä tottelemaan; mutta nyt eteenpäin! Sinä Markku, saat käydä työhuoneissa; anna minulle tieto, josko Berkow puuttuu asiaan, josko hän vielä kirotuilla puheillansa tahtoo houkutella meiltä pois sata miestä. Ja te muut, kaivoksiin takaisin! Laittakaa niin, että ne ovat tarpeeksi salpatut älkääkä päästäkö sinne ketäkään, joka ei meihin kuulu; minä tulen kohta paikalle, — menkää.
Käskyä toteltiin tulisesti. Vuorityömiehet riensivät sieltä osoitetulle suunnalle, ja Olli, joka nyt vasta huomasi isänsä, astui joutuisasti häntä likemmäksi.