— Tuolta on mahdotonta mihinkään päästä, sanoi hän Artturille, viitaten alemmalle kaivokselle, joka oli yhdistetty ylempään aukkoon ja jonka suusta savua ja huurua mahdottomina patsaina nousi taivasta kohden. — Emme ole uskaltaneet yrittääkään, sillä noissa helvetin huuruissa ei voi kukaan ihminen hengittää! Hartonen yritti, mutta muutamia askelia tehtyänsä täytyi hänen puoli tukahduksissa palata ja sai töintuskin pois laahatuksi Laurin, joka oli mennyt muassa mutta suistunut heti aukon suulla. Ainoa toivomme on nyt tännempi purnu; kentiesi ovat sinne pelastuneet. Pankaa koneet käymään! Meidän täytyy sinne!
Koneenhoitaja, jolle nämä sanat sanottiin, seisoi kalpeana ja liikkumattomana, eikä näyttänyt aikovankaan totella.
— Koneita ei saada käymään, ilmoitti hän tuskissaan, — on jo tunti siitä kun tekivät tenän, ja minä ajattelin heti ilmoittaa asian herroille, tuolla kartanossa ollessanne, mutta sanansaattajani ei päässyt väkijoukon ahtauksesta mihinkään, ja sitte ajattelin että pahimmassa tapauksessa työmiehille olisi tie auki alimmaisen purnun kautta. Kotvan aikaa olemme jo turhaan koettaneet koneita, mutta niitä ei saada paikalta päkähtämään.
Taivaallinen Jumala! tuopa tässä on puuttuva! huudahti yli-insinööri, rientäen konehuoneesen.
— Entä kulku-aukko? kysyi Artturi, kääntyen tirehtöörin puoleen — emmekö sen kautta pääse menemään?
Tirehtööri pudisti päätänsä.
— Kulku-aukkoon ei pääse sitte eilisen. Tiedättehän, herra Berkow, että Hartonen lyötti rikki kaikki ylimmäiset portaat, tahtoessaan mihin hintaan hyvänsä estää sinne menemisen. Siinä hän ei onnistunut; väki meni tännemmän purnun kautta, ja se on tällä kertaa ainoa paikka mistä kaivokseen pääsee.
Nyt tuli Ollikin Wilmin ja useiden tavallisten seuralaistensa ohessa.
— Ei tuolta käy laatuun, huusi hän kumppaleilleen, tunkien pois heidän rivistään. — Suotta panemme henkemme alttiiksi, ja parempaa tarvitaan jos auttaa aiotaan. Kenties on huokeempi päästä tämän kautta. Miksi koneet eivät käy? Meidän täytyy mennä tynnyriin. Hän yritti rientämään purnurakennukseen, mutta seisoi yhtäkkiä vastatusten nuorta isäntäänsä, joka vakaisesti astui hänen tiellensä.
— Koneita ei ole kokonaisen tunnin aikaan saatu käymään, sanoi hän lujalla ja tuikalla äänellä, — ja onnettomuus tapahtui vasta kymmenen minuuttia sitten. Näiden kahden tapausten välillä ei siis ole yhteyttä, mutta juuri tuntia tätä ennen tapahtui se, että kolme teidän miehiä pantiin kiini. Mitä siellä on tehty, Hartonen?