Mihin määrään jälkimäinen toive lienee tuntunut herra Wilpposelle niin erittäin kadehdittavalta, jääköön sanomatta, mutta edellisen ihastuksissa hän unhotti kaiken ja riensi halaamaan uutta appeaan, joka sen asian suoritti hyvin lyhyesti.
— Se vaan, ettei mitään liikutuksia! sanoi hän jyrkästi. Niitä en kärsi semmoisissa emme tarvitse viipyä. Tulkaa nyt kanssani Melanian luokse! Te olette kahden kesken ja minun tietämättäni päättäneet asian, mutta sen sanon teille, että jos joskus tapaan teidät runoa sepustelemassa ja tyttäreni itkenein silmin, silloin — Jumala teitä armahtakoon! —
Sillä aikaa kuin yli-insinööri tällä tavoin taipui välttämättömään kohtaloon, seisoivat Artturi Berkow ja Klaus von Windeg paltalla. Tämä jälkimäinen, joka jo oli lausunut jäähyväiset sisarellensa, odotti vaan ratsuhevostaan esiin talutettavaksi.
Se syvällinen ja suuri muutos, joka oli tapahtunut Artturissa, oli nähtävänä hänen ulkonäössäänkin. Hän ei ollutkaan enään se hoikka kalvakka nuorimies, jonka paras nuoruuden aika ja nuoruuden virkeys oli perin hävitä pääkaupungin elämässä; hän oli nyt täydellisesti esimiehen näköinen, joka ymmärsi pontevuudella johtaa suurenmoisia yrityksiä. Viivoja, jotka tosin olivat piirtyneet hänen otsalleen ja joita vuosikausien huolet ja työt olivat vielä syvemmälle uurtaneet, ei kyllä nykyinen luotettavasti perustettu onnellinen elämä ollut haihduttanut. Semmoiset jäljet eivät katoa, kerta tultuaan, mutta ne eivät rumentaneetkaan tätä otsaa ja näitä kasvoja, jotka nyt osoittivat lujuutta ja vakaista miehuutta. Klaus oli sama nuori ylimielinen upseeri kuin ennenkin, verevät huulensa ja vilkkaat silmänsä olivat säilyttäneet entisen vilkkautensa.
— Ja minä vakuutan sinua, Artturi, sanoi hän intoisesti, että teet isälleni väärin, jos luulet hänen vielä kantavan turhia luuloja sinua vastaan. Soisinpa että olisit kuullut mitä hän hiljakkoin vastasi vanhalle Waldsteini ruhtinaalle; tämän väittäessä, että tehtaan-isäntäin tila nykyisten työmies-liikkeiden aikana ei olisi kadehdittava. "Minun vävyyni", sanoi isä painokkaasti, "— se ei sovellu, teidän korkeutenne. Hänen asemansa on ylen vakava, ja valta, mikä hänellä on työmiesten yli, on rajaton, he liittyvät häneen tosi intoisuudella — ja ilman sitä vävyni pystyy menettelemään missä eripuraisuudessa hyvänsä". Yhtähyvin hän ei vielä anna sinulle anteeksi, että hylkäisit, aatelis-arvokirjan, eikä tyydy siihen, että hänen tyttärensä poikaa mutkattomasti ja porvarillisesti nimitetään Berkowiksi.
Artturi hymyili hiukan ilkullisesti.
— Noh, minä ajattelen niin, että nimeään ei hän tarvitse hävetä, jos kerta sitä kantavana astuu ulos maailmaan, ja paitsi sitä saatetaan toivoa, että isäsi saa ilon nähdä ynnä hänen kanssansa pikku Windegin vaurastuvan — — miten on, Klaus tuleeko kihlauksestasi mitään?
Nuori upseeri murti suutansa.
— Totta kaiketi se ensi tilassa on tapahtuva — sanoi hän vähän pitkäveteisesti — arvattavasti kun toiste tulemme Rabenaueen. Kreivi Berningin tilat ovat rajatusten meidän tilaimme kanssa ja kreivitär Alma täyttää keväällä kahdeksantoista vuotta. Isä arvelee, että minun, suvun kannattajan ja sukukartanon tulevan isännän muka, olisi aika todella ajatella naimista. Hän on velvoittanut minun tulevana kesänä tekemään tarjoukseni kreivittärelle.
— Velvoittanut? naurahti Artturi. — Siis nait komennon mukaan?