— No mitäs itse teit naidessasi? kysäisi Klaus vähän närkästyneenä.
— Niinpä kyllä, sinä olet oikeassa. Mutta naimisemme olikin poikkeus-seikka.
— Eipä ensinkään, väitti Klaus samaan äänenlaatuun. Se on tavallista meikäläisissä. Isä tahtoo, että kohta ja säätyni mukaan nain, eikä hän suvaitse vastaan panna, paitsi kenties sinulta. Sinä olet vaikuttanut hänessä semmoisen kunnioituksen kohtaasi, että hän, paha kyllä, antaa itselleen kelvata kaikki mitä teet tahi tekemättä jätät. Muuten minulla ei ole mitään sitä naimista vastaan, mutta olisinpa vielä jonkun ajan ollut irtonaisena.
Berkow pudisti päätänsä.
Luulen, Klaus, että siinä asiassa teet oikein kun noudatat isäsi tuumia. Sen mukaan kuin viime kerran Rabenauessa käydessäni voin havaita, Alma Berning on herttainen tyttö, ja sinun on aika antaa sukukartanon tulevan isännän astua enemmin näkyviin ja antaa nuorelle vallattomalle luutnantille ero. Se on kyllä tehnyt monenmoisia turhamaisia tekosia, se luutnantti.
— Onpa kyllä! sanoi Klaus, luoden jurosti päänsä kenolleen. — Ja hänen isänsä asettaa hänen herra lankonsa semmoisissa tiloissa aina esikuvaksi, asettaapa niin ylenpaltisilla ylistyksillä että tosiaankin kaikkea mieltymystäni puoleesi tarvitaan, etten oikein perinpohjin inhostuisi siihen esikuvaan. Siitä juuri oikeastaan johtuukin koko naimistuuma. Satuin kerta semmoisessa tilassa sanomaan: "Menihän Artturi ennen maailmassa minua paljon pitemmälle; vasta aviomiehenä hänestä on tullut niin ylen oivallinen", ja nyt pisti isällä tuota pikaa päähän tehdä minusta yhtä oivallinen mies. Mutta olkoonpa niin! Minulla oikeastaan ei ole Almaa vastaan mitään sanomista, ja muuten aion ottaa sinun ja Eugenian esimerkikseni. Te menitte avioliittoon aivan haluttomina, niinpä vihatenkin toisianne, ja nythän siitä on tullut romaani, joka ei vielä tänäkään päivänä ole päättynyt. Ehkäpä meidänkin onnistuu yhtä hyvästi.
Silminnähtävä pilkkanauru liikkui Artturin huulilla.
— Sitä epäilen, Klaus rakas; et näytä sinä ensinkään olevan luotu avioliitollista romaania varten, ja ennen kaikkea muista, ettei joka nainen olekaan Eugenia.
— Enkö arvannut, että saisin kuulla jotakin semmoista, sanoi nuori parooni nauraen. — Aivan samaa nuottia, kuin millä Eugenia aamulla samasta asiasta, sanoi: "Ethän tahtonekaan verrata Artturia muihin miehiin?" Sitäpä sopii sanoa lempi-viikkojen jatkumiseksi melkeän pitkälle.
— Täytyihän meidän aluksi olla ilman niittä, ja mitä laiminlyöty on, sitä on tapa kokea sitä innokkaammin korjata. Etkö siis tosiaankaan enään voi viipyä täällä?