— Lastenneko vuoksi? Minä luulin teillä olevan vaan yhden pojan.
— Aivan oikein, Olli poikani. Mutta minulla on myös eräs sisareni tytär, Martta Ellanen hoidettavanani.
— Ja hänkö huolettaa teitä?
— Mitä vielä! vastasi purnumestari intoisesti. Tyttö on niin ripeä ja niin suosittava kuin kukaan voi olla mutta minä olin ajatellut, että hänestä ja Ollista voisi tuilla pariskunta, mutta —
— Mutta tottapa Olli ei tahtone? keskeytti hänen Artturi.
Vanhus kohotti hartioitaan sanoen:
— En tiedä. Eikö lienekään todella tahtonut, vai lieneekö kosinut nurin puolisesti, se vaan, että asia on päättynyt heidän välillään. Ja viimenen toivoni oli, että Olli saisi kelpo vaimon, joka voisi asettaa hänen päänsä oikeaan suuntaan.
Merkillistä oli, että nämä vanhan vuorimiehen yksinkertaiset eikä suinkaan miellyttävät perheelliset ilmoitukset eivät näyttäneet nuorta herraa kyllästyttävän; hän ei haukotellutkaan niin kuin tavallisesti, kasvonsa osoittivat jonkunlaista mielenkiintoakin, kun kysyi:
— Onko hänen aivoissaan tätä nykyä mitään vikaa?
Purnumestari loi aran silmäyksen kysyjän puoleen ja sitte maahan.