Artturi astui sisään ja läheni paroonia, jolle hän sanoi muutamia kohteliaisuuksia hänen odottamattoman tulonsa johdosta. Nuorimies oli taas varsin velttona ja huolettomana. Selvästi näkyi, että hän nyt vaan täytti kohteliaisuuden vaatimusta, joka käski hänen sanomaan appensa tervetulleeksi, ja tämä puoleltaan mukautui tervehtimisen välttämättömyyteen. Koska vieraita todistajia tällä kertaa ei ollut saapuvilla, niin jäi tavanmukainen kädenlikistys tekemättä ja molemmin puolin tyydyttiin kalseaan kumarrukseen; sitte istui vanhempi herra taas tyttärensä viereen ja nuorempi jäi seisomaan siinä silminnähtävässä tarkoituksessa, että niin paljon kuin mahdollista lyhentää tämän pakollisen käynnin vaimonsa salongissa.
Windeg ei olisi ollut niin mailman tapoihin harjaantunut mies kuin hän todellakin oli, jollei hän, ehkä kesken mieltä paisuttavaa puhettansa Eugenian parissa, heti kohta olisi osannut noudattaa seurallista käytöstapaa. Tavalliset kysymykset ja selitykset perheen erinäisistä jäsenistä seurasivat; kreivi Rabenauen kuolema mainittiin aiheeksi tähän matkustukseen ja siihen sovitti surkutustansa Artturi, jolla ei ollut yhtään aavistusta niistä muutoksista, mitkä tämä kuolemantapaus oli aikaansaattava hänen uutten sukulaistensa suhteissa. Viho viimein parooni siirtyi toiseen asiaan.
— Muuten tuon pääkaupungista erään sanoman, joka teillekin herra Berkow, on suurimmasta arvosta, sanoi hän kohteliaasti. — Saanen otaksua, että isänne halu tulla aateliseen säätyyn koroitetuksi ei ole teille mikään salaisuus, ja nyt saatan vakuuttaa teille, että se on täytymäisillään. Yhdessä kohdassa tapasin kyllä voittamattomia esteitä; herra Berkowia itseänsä vastaan on näettesen eräitä — turhia luuloja, joita tuskin käynee voittaminen; sitä vastoin tahdotaan hyvin mielellään merkitä häntä edellä muita yhtenä meidän etevimmistä tehdastelijoistamme sillä tavoin, että annetaan hänen pojalleen aatelis-arvo. Toivon, lyhyesti sanoen, saattavani onnitella teitä siihen.
Artturi oli kuullellut tätä puhetta vakaisena. Nyt katsahti hän ylös, ja samassa silmäsi Eugenia uteliaasti häntä silmiin, vaikka niissä sillä kertaa ei ollut mitään keksittävänä.
— Tohdinko kysyä teiltä, herra parooni, oliko tässä asiassa isäni halu vaiko sääli tytärtänne enimmin vaikuttavaisena?
Windeg koki peittää pientä nyrehdystä. Hän oli epäilemättä odottanut Artturin kiitollisuutta, ja nyt tuli sen sijaan tämä kummallinen kysymys.
— Molemmin puoliset toivotuksemme tietysti yhtyivät toisiinsa, sittekuin aviollinen yhdistys kerta oli vahvistettuna, vastasi hän vähän raskautettuna. Muuten en salannut jo silloinkaan herra Berkowilta epäilyksiäni koroituksensa suhteen ja sain vakuutuksensa, että hän itse hätätilassa luopuisi siitä ainoan poikansa ja perillisensä eduksi, jolle yksistään hän tietysti soisi loistoisan tulevaisuuden.
— Minua pahoittaa, ettei isäni ole antanut minulle tietoa asian juoksusta: olen kuullut jaariteltavaksi, että hän sitä haluaa, sanoi Artturi kylmästi. — Ja minua pahoittaa vielä enemmin, herra parooni, että olette käyttäneet puoltamustanne kunniaan, josta minun valtaväkisin täytyy luopua.
Parooni kavahti seisomaan ja katsoa töllötti vävyänsä.
— Suokaa anteeksi, herra Berkow! en suinkaan kuullut oikein! Minusta oli niinkuin olisitte luopumisesta puhuneet.