Pitkään ja synkeästi silmäsi nyt Artturi puolisoonsa, joka ei vielä ainoallakaan sanalla ottanut osaa tähän keskusteluun, vaikka kyllä hänellä muullosti oli tapana saattaa mieltänsä ja tahtoaan vallalle.
— Ennen talvea suhteet voivat muodostua aivan muiksi, kuin miltä nyt näyttävät. Jättäkää asia Eugenialle ja minulle! Tätä nykyä minun täytyy särjetyllä mielellä pysyä vastapuolisena, Koska tämä koroitus koskee minuun yksistään, niin tottapa minulla myös yksinäni on oikeus se vastaanottaa tahi hyljätä ja minä hylkään - antakaa anteeksi, herra parooni — jyrkästi semmoisen kunnian, josta saisin kiittää vaimoni aatellista nimeä yksistänsä.
Windeg nousi seisaalle loukkautuneena. — Siis en saata muuta tehdä, kuin peruuttaa ne toimet, joihin jo on käyty, niin etten asiaan sekoittuisi vielä pahemmin, kuin mitä jo olen sekoittunut. — Mutta ethän, sanaakaan sano, sinä Eugenia. Mitä sanot herra aviomiehesi ajatuksista?
Vastaus jäi nuorelta rouvalta antamatta, sillä samana hetkenä aukaistiin ovi, vaan ei hiljaa niinkuin tavallisesti palvelijan toimesta, mutta tempaamalla riistettiin se auki, ja ilmoittamatta sysäsi herra Wilpponen kalman vaaleana huoneesen unohtaen kaikki ne ulkonaiset vaatimukset, jotka hän muuten niin taitavasti osasi noudattaa.
Onko herra Berkow täällä? Antakaa anteeksi, armollinen rouva, minun täytyy tulla tulisesti herra Berkowin puheille!
— Mitä on tapahtunut? kysyi Artturi, mennen vastaan nuorta miestä, jonka masentunut ulkonäkö todisti tavallista suurempaa onnettomuutta.
— Onnettomuuden sattumus! vastasi Wilpponen, miltei hengelle kykenemättömänä. — Alhaalla kulkuaukossa. — Isänne on pahoin haavoittunut, sangen pahoin, — tirehtööri lähetti minun!
Hän ei tullut pitemmälle kertomuksessaan, sillä Artturi oli jo rientänyt sivutse hänen ja ovesta pois. Nuori kirjuri yritti juuri lähteä seuraamaan häntä, kun parooni käytävässä pidätytti häntä.
— Oletteko sanoneet pojallensa kaiken tapahtuman totuuden? kysyi hän vakaisesti. — Minulta ette tarvitse mitään salata. Onko herra Berkow kuollut?
— On! vastasi Wilpponen. — Hän oli nousta purnusta päällysmies Hartosen kanssa — köydet katkesivat — Hartonen pelastui hypyllä likimmäiselle pengerrykselle. Herra Berkow suistui syvyyteen. Ei yksikään ihminen voi ymmärtää, mikä onnettomuuteen oikeastaan on syynä, mutta salata ei sitä voida. Olkaa varovat, kuin ilmoitatte sen armolliselle rouvalle, sen pyydän teiltä herra parooni! — minun täytyy pois.