— Mitähän nuori herramme nyt aikoo tehdä? kysyi joksikin alakuloisesti Wilpponen, joka neuvottomain ja levottomain joukossa oli neuvottomin ja levottomin kaikista.
— Mitä hänen nykyisissä suhteissa täytyy tehdä, vastasi Sihvonen vakaisesti, — myöntyä vaatimuksiin.
— Suokaa anteeksi, sitä ei hän voi! puhkesi yli-insinööri sanomaan. Sepä kukistaisi kaiken järjestyksen ja muutaman ajan kuluessa hävittäisi hänen peräti. Minä ainakaan en jää tehtaisiin, jos niin käypi.
— Ja kuitenkaan häntä muu keino ei auta, sanoi Sihvonen, olkapäitään kohauttaen. Johan olen sanonut, että asiat eivät ole niin loistoisat, kuin huhu tietää sanoa. Meillä on viime aikoina ollut vahinkoja, melkoisia vahinkoja; me olemme olleet pakoitetut kaikilla suunnilla hankkimaan tavaroille menekkiä, uhranneet summia laitoksiin — noniin, me olemme kokonaan teostemme vallassa. Jos tehtaat pidättävät muutamia kuukausia ja jos emme voi täyttää tälle vuodelle tehtyjä välipuheita, niin loppumme on käsissä.
— Tottapa väestö on saanut siitä jotakin vihiä, sanoi insinööri synkeillä mielin, muuten eivät tohtisi tuommoista vastustamista yritellä; mutta tiedättehän kyllä hyvin, ettei käy peruuttaminen, mitä kerta on myönnetty. Hartonen on koettava kaikkia keinoja päästäksensä asian perille, ja jos hän todellakin pakollisen olomme aikana onnistuisi — entäs, mitä herra Artturi sanoi, kun ilmoititte hänelle miten asiat ovat?
Varsin omituista oli, etteivät herrat koskaan kutsuneet häntä "herra Berkowiksi" tahi "isännäksi", ikäänkuin heille olisi ollut mahdotonta asettaa nuorta herraa mihinkään näitten olojen yhteyteen; he kutsuivat häntä yhä vaan "herra Artturiksi" tahi "nuoreksi herraksi", kuten tapansa aina oli ollut häntä nimittää. Tuon viimeisen kysymyksen johdosta kaikkein silmät kääntyivät Sihvosen puoleen.
— Hän ei virkkanut niin mitään, vastasi Sihvonen. "Kiitän teitä, Sihvonen!" Siinä oli kaikki tyyni. Hän otti vaan paperit, jotka pahan pulamme todistuksena otin hänelle viedäkseni ja sulkeutui huoneesensa. Sittemmin en ole hänestä kuullut mitään.
— Minä olin hänen puheillensa eilen illalla ja esittelin hänelle vuorityömiestemme vaatimuksia, sanoi tirehtööri. — Tosin hän kalmettui, kun Jobin sanoma ensin mainittiin; mutta sitte kuulteli hän ääneti, sanaakaan virkkamatta, ja kun tahdoin tuoda esiin muutamia ehdoituksia ja lohdutuksen perusteita, siinä varmassa uskossa, että nyt ruvettaisiin neuvoittelemaan, niin hän toki laski minun menemään tieheni. Hän tahtoi ensin miettiä asiata yksinään. Ole hyvä ja huomaa: herra Artturi tahtoo miettiä! Aamulla sain käskyn kutsua teidät kaikki tänne neuvoittelemaan.
Sihvosen suun äärille ilmaantui taas tuo vanha halveksimisen irvistys.
— Luulen voivani edeltäkäsin sanoa teille tämän neuvoittelun päätöksen: myöntäkää mitä hyvänsä, suostukaa ehdottomasti, tehkää mitä tahdotte, mutta paras asia tänä hetkenä on takaus siitä, että tehdas pysyy käymässä. Ja sitte julistaa hän, menevänsä kaupunkiin armollisen rouvan parissa ja antaa asiain täällä käydä miten taivaan herralle ja Hartoselle näyttänee hyväksi.