Herrat kumarsivat ja useimmat näyttivät hyvin hämmästyneiltä, jota vastoin yli-insinööri loi tirehtöörin puoleen silmäyksen, joka näytti sanovan: "Tuohan oli hyvinkin järkeen puhuttu".
— Muiden asiain, jatkoi Artturi, täytyy aluksi astua taammalle sen satunnaisen onnettomuuden ja vaaran vuoksi, millä vuorityömiehet uhkaavat meitä työn lakkauttamisella, ellemme myönny heidän vaatimuksiinsa. Tässä tietysti ei voi tulla kysymykseen muuta kuin yksi ainoa keino, millä asia ratkaistaan.
Nyt oli herra Sihvonen se, joka yli-insinöörin puoleen loi silmäyksen, joka, yhtä selvästi kuin vastikään yli-insinöörin silmä, sanoi: "Enkö sanonut, hän hellittää ehdottomasti! Kohta hän julistaa lähtönsä kaupunkiin".
Nuori isäntämies ei kumminkaan näkynyt kiirehtivän siinä aikeessa; hän vaan lausui:
— Ensin on välttämätöntä hankkia tieto, miten väestö on järjestetty ja kuka heitä johtaa.
Nyt seurasi hetkisen äänettömyys, ei yksikään herroista tahtonut mainita sitä nimeä, joka tapahtuneessa onnettomuudessa oli saanut niin surkuteltavan merkityksen; viimein sanoi yli-insinööri:
— Se on Hartonen, joka heitä johtaa, eikä olekaan epäilemistä, etteivät ole järkevästi johdetut ja ettei järjestelemässä ole mitään vaille jäänyt.
Artturi katsoi terävin silmin eteensä.
— Sitä pelkään minäkin, ja tottapa silloin taistelemaan tultaneen, sillä täydellinen myöntyminen heidän vaatimuksiinsa tietysti ei voi ensinkään tulla kysymykseen.
— Tietysti ei ensinkään kysymykseen! kertoi yli-insinööri riemuten, näin antaen alun vilkkaalle väittelylle, jossa suurella lujuudella puollusti ennen ilmoitettuja mielenjohteitansa. Herra Sihvonen, joka puollusti vastakohtaa, ei ollut vähemmin innokas kaikenlaisilla vihjoilla ja viittauksilla, jotka nuori isäntä kyllä hyvin ymmärsi, selittämään, kuinka välttämätöntä hellittäminen olisi. Tirehtööri pysyi enemmin puoltamatonna, neuvoi soveliaasta aikaa odottamaan ja sopimusta hieromaan. Muut vaan antoivat johtaja-miestensä puhua ja rohkenivat ainoastaan silloin tällöin virkahtaa jonkun muistutuksen tahi yleisen sanan.