»Kun sinä olit mennyt ja Jupiter nukkunut, rupesin tutkimaan asiaa johdonmukaisesti. Ensiksi muistuttelin tapaa, jolla pergamentti oli tullut haltuuni. Se paikka, josta löysin kuoriaisen, oli manteren rannalla, noin mailin päässä itään saaresta ja vain hiukan yläpuolella nousuvesimerkkiä. Tarttuessani siihen se puraisi minua kovasti sormeen, ja minun täytyi päästää se irti. Jupiter, joka aina harrastaa varovaisuutta, katseli ympärilleen löytääkseen jonkin lehden tai muun senkaltaisen, ennenkuin tarttui hyönteiseen, joka oli lentänyt häntä kohden. Silloin hänen katseensa, samoin kuin minunkin, osui pergamenttiliuskaan, jota minä silloin luulin paperiksi. Se oli hautautuneena hiekkaan, vain kulma pisti esiin. Lähellä samaa paikkaa näin laudankappaleita, jotka ilmeisesti olivat jäännöksiä jonkin laivan pelastusveneestä. Hylky näytti maanneen siinä pitkät ajat, sillä niitä tuskin saattoi tuntea veneen osiksi.

»No niin, Jupiter otti pergamentin, kietoi kuoriaisen siihen ja antoi sen minulle. Pian sen jälkeen me läksimme kotiin ja matkalla tapasimme luutnantti G:n. Näytin hyönteistä hänelle, ja hän pyysi saada sen mukaansa linnoitukseen. Kun suostuin siihen, niin hän muitta mutkitta pisti sen liivintaskuunsa, ilman tuota pergamenttia, jota olin pitänyt kädessäni hänen katsellessaan. Ehkä hän pelkäsi, että minä muuttaisin mieleni, ja arveli parhaaksi ottaa kohta kun sai — ja sinähän tiedät miten innostunut hän on luonnontieteisiin. Silloin lienen tietämättäni pistänyt pergamentin taskuuni.

»Muistathan, etten pöydän luo mentyäni löytänyt paperia tavalliselta paikalta. Katsahdin laatikkoon, enkä löytänyt sielläkään. Etsin taskuistani toivoen löytäväni jonkin vanhan kirjeen, kun pergamentti sattui käteeni. Olen tällä tavoin tarkasti kuvannut, miten se joutui minun haltuuni, sillä olosuhteet tehosivat minuun voimakkaasti.

»Epäilemättä sinä pidät minua haaveilijana, mutta jo silloin olin havainnut eräänlaisen yhteyden näissä asianhaaroissa. Olin yhdistänyt suuren ketjun kaksi rengasta. Merenrannalla oli vene ja lähellä venettä oli pergamentti — ei paperi — johon oli piirretty pääkallon kuva. Tietysti sinä kysyt: 'Missä on yhteys?' Minä vastaan, että pääkallo on yleisesti tunnettu merirosvojen tunnusmerkki. Pääkallolippu vedetään mastoon kaikissa otteluissa.

»Olen sanonut, että tuo palanen oli pergamenttia eikä paperia. Pergamentti on kestävää — melkein kulumatonta. Vähäarvoisia asioita on harvoin kirjoitettu pergamentille, koska pelkkiin piirustamis- tai kirjoitustarkoituksiin se ei ole niin hyvää kuin paperi. Tämä ajatus tuntui viittaavan johonkin tarkoitukseen — tai sanoisinko merkitykseen tuossa pääkallossa. Minulta ei jäänyt myöskään huomaamatta pergamentin muoto. Vaikka sen eräs kulma oli sattumalta rikkoutunut, saattoi helposti nähdä, että sen alkuperäinen muoto oli ollut pitkulainen. Se oli juuri sellainen liuska, jonka saattaa valita jotakin muistiinpanoa varten — jotakin sellaista, joka oli huolellisesti pidettävä tallessa ja kauan muistettava.»

»Mutta», keskeytin minä, »sinähän sanoit, että pääkalloa ei ollut pergamentilla, kun sinä piirsit kuoriaisen. Miten sinä sitten saatoit huomata mitään yhteyttä veneen ja kallon välillä koska tämän jälkimmäisen, niinkuin itse myönsit, on täytynyt tulla pergamentille (Herra yksin tietää miten tai kenen toimesta) sen jälkeen kuin sinä olit piirtänyt kuoriaisen?»

»Niin, siitäpä se koko salaisuus riippuu; vaikka sen salaisuuden ratkaiseminen oli jo niin pitkälle päästyä sangen helppo. Suuntani oli jo aivan selvä, enkä voinut tulla muuta kuin yhteen ratkaisuun. Järkeilin esimerkiksi tähän tapaan: kun piirsin scarabaeuksen, niin pergamentilla ei ilmeisesti ollut mitään kallon kuvaa. Kun olin saanut piirrokseni valmiiksi, niin annoin sen sinulle ja pidin sinua tarkasti silmällä, kunnes palautit sen. Sinä et senvuoksi voinut piirtää kalloa, ja ketään muuta ei ollut läsnä sitä tekemässä. Siis niinkään inhimillisen toiminnan tulos se ei ollut. Ja kuitenkin se oli olemassa.

»Päästyäni tähän tuumiskeluissani koetin muistella ja muistinkin kaikki seikat, jok'ikisen yksityiskohdan, joka oli tapahtunut tuona ajanjaksona. Ilma oli kylmä (totisesti harvinainen ja onnellinen sattuma!) ja uunissa paloi tuli. Minulla oli kävelystä tullut kuuma ja istuin pöydän lähellä. Sinä taas olit vetänyt tuolisi takan viereen. Juuri kun minä panin pergamenttipalasen käteesi, ja sinä aioit ruveta sitä katsomaan, syöksyi Wolf sisään ja hyppäsi sinun olkapäillesi. Vasemmalla kädelläsi sinä hyväilit sitä ja pidit sitä loitolla, kun taas sinun oikea kätesi, jossa pergamentti oli, riippui polviesi välissä aivan lähellä tulta. Hetkisen jo luulin, että tuli tarttuisi siihen, ja olin jo sinua varoittamaisillani, kun sinä, ennen kuin ennätin sanoa mitään, olit vetänyt sen pois ja ruvennut sitä tutkimaan. Kun ajattelin kaikkia näitä seikkoja, en hetkeäkään epäillyt, että kuumuus juuri oli tuonut pergamentille näkyviin tuon kallon. Kai tiedät, että on olemassa kemiallisia valmisteita ja on ollut iät kaiket, joiden avulla voidaan kirjoittaa niin paperille kuin pergamentillekin sillä tavoin, että kirjoitus tulee näkyviin vain kuumuuden avulla. Kuningasveteen liuotettua kobalttisineä, jota miedonnetaan neljä kertaa suuremmalla vesimäärällä, on joskus käytetty; siitä syntyy vihreä muste. Puhdas kobaltti sekoitettuna salpietarihappoon tuottaa punaista mustetta. Nämä värit katoavat jonkin ajan kuluttua, kun esine, jolle ne on kirjoitettu, kylmenee, mutta lämmittämisestä ilmestyvät taas näkyviin.

»Tutkin nyt kalloa hyvin huolellisesti. Sen ääriviivat, jotka olivat lähinnä pergamentin syrjiä, olivat paljon selvempiä kuin muut viivat. Ilmeisesti oli lämmön vaikutus ollut epätäydellinen tai epätasainen. Sytytin heti tulen ja annoin kuumuuden vaikuttaa pergamentin jokaiseen osaan. Aluksi oli ainoa tulos se, että kallon heikot viivat selvenivät; mutta kun jatkoin koetta, tuli siihen nurkkaan, joka oli vastapäätä kallon kuvaa, näkyviin piirros, jota ensin luulin vuoheksi. Tarkempi tutkiminen kuitenkin osoitti, että se tarkoitti vohlaa.»

»Hahhah!» nauroin minä, »totisesti minulla ei ole oikeutta nauraa sinulle — puolitoista miljoonaa dollaria on liian vakava juttu naurunasiaksi — mutta et kai aio liittää kolmatta rengasta ketjuusi — et kai voi keksiä mitään yhteyttä merirosvojen ja vuohen välillä — mitä merirosvoilla on tekemistä vuohien kanssa — nehän kuuluvat maatalouteen.»