Hän vaikeni hetkiseksi, meni kirjakaapille ja otti esille erään eläintieteellisen teoksen. Hän pyysi minua vaihtamaan paikkaa, jotta hän helpommin saisi selon kirjan hienosta tekstistä, ja istuutui sitten minun nojatuoliini ikkunan ääreen, avasi kirjan ja jatkoi keskustelua uudelleen samaan tapaan kuin aikaisemmin.
»Ellet», sanoi hän, »olisi niin äärimmäisen tarkasti kuvannut sitä hirviötä, niin ehkä en milloinkaan olisi voinut todistaa sinulle, mikä se oli lajiaan. Sallit minun ensin lukea sinulle koululaismääritelmän sfinksin suvusta, joka kuuluu heimoon crepuscularia, lahkoon lepidoptera ja luokkaan insecta — hyönteisiin. Määritelmä on tällainen:
»Neljä kalvomaista siipeä, joita peittävät värilliset, pienet, metallin näköiset suomukset. Suu muodostaa kiertyvän kärsän, joka on kehittynyt leukojen pidentymisestä; sen molemmilla puolin on hampaitten jäännökset ja untuvamaiset suurihmat; alemmat siivet on kiinnitetty ylempiin lujalla karvalla; tuntosarvet ovat pitkulaisen nuijan muotoiset ja särmiömäiset; takaruumis on suippo. Pääkallosfinksi on joskus herättänyt paljon kauhua kansan kesken surullisella huudollaan, jota se päästelee, ja sillä kuoleman merkillä, joka sillä on rinnassaan.»
Sitten hän pani kirjan kiinni ja nojautui tuolissaan eteenpäin, niin että joutui aivan samaan asentoon kuin minä sillä hetkellä, jolloin olin nähnyt »hirviön».
»Ahaa tuossa se on!» huudahti hän hetken kuluttua. »Se menee takaisin vuorenrinnettä ylöspäin, ja myöntää täytyy, että tuolla elukalla on vallan erikoinen ulkonäkö. Mutta missään tapauksessa se ei ole lainkaan niin suuri eikä lainkaan niin kaukana kuin sinä kuvittelit; sillä seikka on sellainen, että kun se nyt ryömii ylös tuota lankaa, jonka joku hämähäkki on kutonut ikkunankehykseen, niin huomaan, että se on korkeintaan noin yhden kuudestoistaosa tuuman pituinen ja myöskin noin yhden kuudestoistaosan tuuman päässä minun silmäterästäni.»
WILLIAM WILSON.
Mitä sanoa siitä? Mitä sanoo omatunto julma, tuo aave polullani?
W. Chamberlaynen Pharonnida.
Sallittakoon minun tällä kertaa nimittää itseäni William Wilsoniksi. En tahdo tahrata tätä puhdasta paperia kirjoittamalla siihen todellisen nimeni. Se on jo liian suuressa määrässä tullut inhon, kauhun ja ylenkatseen aiheeksi. Eikö ylenkatseen tuuli ole kantanut tuota nimeä maapallon etäisimpiinkin osiin? Voi, hylkiöiden hylkiö! etkö ole ikuisiksi ajoiksi kuollut maailmalta, kuollut sen iloilta ja kunnianosoituksilta ja kultaisilta toiveilta? — ja eikö taivaan ja sinun toiveittesi välillä riipu ikuisesti raskas, synkkä, läpitunkematon pilvi.
Vaikka voisinkin, en nyt tahtoisi kuvata myöhäisempiä vuosiani, jotka olen viettänyt sanomattomassa kurjuudessa ja anteeksiantamattomissa paheissa. Tälle ajalle — näille myöhäisemmille vuosille — oli ominaista äkkiä kasvava roistomaisuus, jonka alkuperää aion tässä kuvata. Ihminen rappeutuu tavallisesti vähitellen. Minusta taas kaikkinainen hyve valahti yhdellä kertaa pois niinkuin viitta. Sangen tavallisesta ja jokapäiväisestä paheellisuudesta minä astuin jättiläisaskelella itse Heliogabalusta pahemmaksi. Seuratkaa siis kertomustani, niin saatte tietää, mikä sattuma tämän kurjuuden aiheutti. Tunnen kuoleman lähestyvän, ja varjo, jonka se luo eteensä, on pehmittänyt minun paatuneen mieleni. Minä kaipaan myötätuntoa, kun minun on mentävä halki tumman varjon laakson — olin vähällä sanoa, että kaipaan sääliä. Haluan saada maailman vakuutetuksi siitä, että olen jossakin määrin ollut sellaisten olosuhteiden uhri, joiden herrana yksikään ihminen ei voi olla. Minä haluan kuvauksellani osoittaa, että tässä hairahdusten erämaassa sittenkin oli myös ennakolta määrätyn kohtalon kosteikko. Ja minä haluan osoittaa, että vaikka ehkä joillakin ihmisillä aikaisemmin on ollut yhtä suuria kiusauksia kuin minulla, ei kuitenkaan ketään ole kiusattu samalla tavalla kuin minua eikä kukaan ole langennut samalla tavalla kuin minä. Ja siksikö, ettei hän milloinkaan ole niin kärsinyt? Enkö ole mahtanut elää unessa. Ja täytyykö minun nyt kuolla hirveimmän kauhun ja arvoituksellisimman salaisuuden uhrina, mitä milloinkaan on ollut.