Kaiken kaikkiaan en voinut olla ajattelematta, että kaikessa tässä oli paljon outoa — mutta maailmahan on kokoonpantu kaikenlaisista ihmisistä, jotka edustavat kaikkia ajatus- ja kaikkia seurustelutapoja. Olin myöskin matkustanut liian paljon oppiakseni olemaan mitään ihmettelemättä ja niinpä istuuduinkin hyvin tyvenesti isäntäni oikealle puolen, ja kun ruokahaluni oli suurenmoinen, tein oikeutta hyville ruokalajeille.
Keskustelu oli vilkasta, ja kaikki ottivat siihen osaa. Naiset niinkuin tavallista puhuivat suurimman ajan. Huomasin pian, että melkein kaikki seurueen jäsenet olivat hyvin kasvatettuja; ja isäntäni itse oli kokonainen varasto hyväntuulisia juttuja. Hän näytti erittäin halukkaalta puhumaan asemastaan Maison de Santén johtajana; ja mielisairas oli minun ihmeekseni kaikkien keskustelujen lempiaihe. Monta hupaista juttua kerrottiin potilaitten päähänpistoista.
»Meillä oli täällä kerran veitikka», sanoi eräs paksu, pieni herrasmies, joka istui oikealla puolellani, »veitikka, joka kuvitteli olevansa teekannu; eikö muuten ole omituista, miten usein juuri tämä erikoinen päähänpinttymä on iskeytynyt mielipuolen aivoihin? Ranskassa on tuskin ainoatakaan hulluinhoitolaa, jossa ei olisi inhimillistä teekannua. Tämä meidän herrasmiehemme oli englantilainen teekannu ja puhdisti itseään joka aamu hyvin huolellisesti pukinnahalla ja saippuajauheella.»
»Ja sitten», sanoi aivan vastapäätä istuva pitkä mies, »meillä oli täällä aivan äskettäin eräs henkilö, joka oli saanut päähänsä, että hän oli aasi — mikä kuvannollisesti puhuen olikin aivan totta. Pitkään aikaan hän ei tahtonut syödä muuta kuin takkiaisia; mutta tästä aatteesta me paransimme hänet hyvin pian sillä, ettemme antaneet hänen syödä mitään muuta. Sitten hän rupesi alituisesti potkimaan — näin — näin —»
»Herra de Kock, olisin kiitollinen, jos käyttäytyisitte inhimillisesti!» keskeytti vanha rouvashenkilö, joka istui puhujan vieressä. »Olkaa ystävällinen ja pitäkää jalkanne aloillaan! Te olette pilannut minun brokaadini. Onko tarpeellista havainnollistaa juttua niin käytännöllisellä tavalla? Tämä ystävämme tässä ymmärtää varmasti teitä ilman näitä eleitäkin. Kautta kunniani, te olette melkein yhtä suuri aasi, kuin miksi tuo onneton ihminen kuvitteli itsensä. Teidän liikehtimisenne on hyvin luonnollista, uskokaa pois.»
»Mille pardons! Ma’m’selle!» vastasi monsieur de Kock — »tuhannesti anteeksi! En ollenkaan aikonut loukata. Ma'm'selle Laplace — monsieur de Kock pyytää kunniaa saada kilistää kanssanne.»
Tässä monsieur de Kock kumarsi syvään, suuteli kättään hyvin juhlallisesti ja kilisti ma'm'selle Laplacen kanssa.
»Sallikaa mon ami», sanoi monsieur Maillard minuun kääntyen, »sallikaa minun lähettää teille palanen tätä vasikkaa à la St. Menehoult — huomaatte sen erikoisen hienoksi».
Tällä hetkellä oli kolmen tukevan tarjoilijan juuri onnistunut sijoittaa turvallisesti pöydälle suunnaton tarjotin tai leikkuulauta, jonka sisällön otaksuin olevan »monstrum horrendum, informe, ingens, cui lumen ademptum». Tarkempi silmäys todisti kuitenkin, että se oli vain pieni, kokonaisena paistettu vasikka, joka oli asetettu polvilleen omena suussa, niinkuin Englannissa on tapana tehdä jäniksille.
»Ei kiitoksia», vastasin, »sillä totta puhuakseni en ole erikoisen ihastunut vasikkaan à la St. — — — mikä se olikaan? — en näet luule, että se on oikein terveellistä minulle. Otan kuitenkin uuden lautasen ja maistan vähän kaniinia.»