»Madame Joyeuse, olisin kiitollinen, jos käyttäytyisitte säädyllisesti!» keskeytti hänet meidän isäntämme hyvin ankarasti. »Joko käyttäydytte niinkuin rouvashenkilön tulee tai poistutte pöydästä — voitte valita.»
Nainen (jota hämmästyksekseni kuulin nimitettävän madame Joyeuseksi tuon hänen antamansa madame Joyeusen kuvauksen jälkeen) punastui aivan kulmakarvojaan myöten ja näytti äärettömästi häpeävän tätä ojennusta. Hän painoi päänsä alas eikä sanonut tavuakaan vastaukseksi. Mutta eräs toinen ja nuorempi nainen otti asian käsiteltäväksi. Hän oli tuo minun kaunis tyttöni, jonka olin tavannut vierashuoneessa.
»Oi, madame Joyeuse oli hölmö!» huudahti hän, »mutta totisesti paljon enemmän tervettä järkeä oli Eugénie Salsafetten mielipiteessä. Hän oli hyvin kaunis ja tuskallisen säädyllinen nuori nainen, joka ajatteli, että yleinen pukeutumistapa on säädytön ja halusi aina pukeutua vuoripuoli ulospäin. Ja se on hyvin helposti tehty. Tarvitsee vain tehdä näin — ja sitten näin — näin — näin — ja siten näin — näin ja sitten —»
»Mon Dieu! Ma'm'selle! Salsafette! huudahti kymmenkunta ääntä. »Mitäs te nyt? — hillitkää itsenne! — riittää jo! — näimme aivan selvästi, miten se tehdään! — pidättäkää! pidättäkää!» ja useat henkilöt hyppäsivät jo paikoiltaan pidättämään ma'm'selle Salsafetteä kohoamasta mediciläisen Venuksen tasolle, kun kohtausta hyvin vaikuttavasti ja äkkiä täydensivät pitkälliset huudot tai kiljahdukset joistakin päärakennuksen osista.
Nuo kiljahdukset koettelivat kovin hermojani, mutta seuruetta minä suorastaan säälittelin. En milloinkaan ole nähnyt järkeviä ihmisiä niin täydelleen pelästyneinä. Kaikki kalpenivat niin, että olisi luullut näkevänsä yhtä monta ruumista, ja kyyristyneinä tuoleihinsa vavisten ja kauhusta huohottaen kuuntelivat äänen uudistumista. Se kuului uudelleen — äänekkäämpänä ja aivan kuin lähempää — ja sitten kolmannen kerran hyvin äänekkäänä ja sitten neljännen kerran ilmeisesti hiljempänä. Tämä äänen huomattava hiljentyminen palautti seurueen mielialan kohta ennalleen; kaikki vilkastuivat, ja kasku seurasi toistaan. Uskalsin nyt kysyä häiriön syytä.
»Pelkkä mitättömyys», vastasi monsieur Maillard, »me olemme tottuneet sellaisiin ääniin, emmekä välitä niistä juuri lainkaan. Mielipuolet rupeavat silloin tällöin ulvomaan kuorossa; toinen saa toisen yltymään, niinkuin joskus käy koiralauman öisin. Välistä tapahtuu, että näitä konserttikuntoja seuraa yhteinen murtautumisyritys; silloin tietenkin on pieni vaara tarjona.»
»Ja montako heitä nyt on lukkojen takana?»
»Tällä hetkellä meillä ei ole kaikkiaan enempää kuin kymmenen.»
»Enimmäkseen kai naisia?»
»Oh, ei — kaikki ovat miehiä ja tukevia poikia, uskokaa pois.»