»Todellakin! Ja minä kun olen aina luullut, että mielipuolten enemmistö olisi kauniimpaa sukupuolta.»
»Yleensä on niin, mutta ei aina. Jokin aika sitten täällä oli kaksikymmentäseitsemän potilasta, ja siitä joukosta kokonaista kahdeksantoista oli naisia; mutta myöhemmin asiat ovat muuttuneet hyvin paljon, niinkuin huomaatte.»
»Niin — ovat muuttuneet hyvin paljon niinkuin huomaatte», keskeytti se herrasmies, joka oli särkenyt ma'm'selle Laplacen sääriluut.
»Niin — ovat muuttuneet hyvin paljon, niinkuin huomaatte!» sanoi koko seurue kuorona.
»Pitäkää kielenne kurissa jok'ainoa!» sanoi isäntäni hyvin raivostuneena. Ja koko seurue vaipui ainakin minuutin kestävään syvään hiljaisuuteen. Eräs nainen totteli monsieur Maillardia kirjaimellisesti: työnsi ulos kielensä, joka oli harvinaisen pitkä, ja piti sitä hyvin alistuvaisena molemmin käsin kiinni päivällisen loppuun saakka.
»Entä tämä vallasnainen?» kuiskasin minä monsieur Maillardin puoleen kumartuen — »tämä rouva, joka on juuri puhunut ja joka päästelee kukko-kiekuuuu-uuta — hän luultavasti on vaaraton — aivan vaaraton, vai mitä?»
»Vaaraton!» huudahti isäntä teeskentelemättömän kummastuneena, »mitä — mitä voitte tarkoittaa?»
»Vain lievästi sekaisin?» vastasin koskettaen otsaani. »Olen varma, ettei hän ole erikoisesti — ei vaarallisesti sairas.»
»Mon Dieu! Mitä ihmettä te voitte kuvitella? Tämä rouva, erikoinen vanha ystäväni, madame Joyeuse, on ehdottomasti yhtä terve kuin minä itse. Hänellä on tietysti omat pikku omituisuutensa — mutta tiedättehän, että kaikki vanhat naiset — kaikki hyvin vanhat naiset ovat enemmän tai vähemmän omituisia!»
»Varmasti», sanoin minä, »varmasti — ja sitten nämä muut naiset ja herrat —»