Ensimmäisessä kerroksessa oleva asevarasto oli tyhjä sinne saapuessani, sillä siellä olleet okarilaiset olivat paenneet pihalle, joten kukaan ei nähnyt minun jatkavan matkaani edelleen kiertoportaita myöten alaspäin maanalaista käytävää kohti.
Sinne päästyäni juoksin minkä käpälistä pääsin viiden tunnelin risteykselle ja sieltä edelleen pitkin vanhan saiturin vartiopaikalle vievää käytävää.
Jätin syrjään kohteliaisuudet ja syöksähdin naputtamatta huoneeseen. Vanhus istui pöydän ääressä, mutta heti minut nähtyään hän hyppäsi pystyyn ja vetäisi miekkansa esiin.
Hädin tuskin vilkaistuani häneen harppasin isolle vivulle, mutta vaikka liikuinkin nopeasti, niin jäntevän sitkeä vanhus oli siellä ennen minua.
Minulla ei ole aavistusta, kuinka se kävi, ja mahdottomalta tuntuu, että yksikään Marsissa syntynyt olento voisi liikkua läheskään niin ripeästi kuin minä Maassa kehittyneine lihaksineni.
Hän karkasi minua vastaan rajusti kuin tiikeri, ja pian oivalsin, minkä tähden Solan oli valittu tämän tärkeän toimeni hoitajaksi.
En eläissäni ole tavannut niin erinomaista ja niin ihmeellisen nopealiikkeistä miekkailijaa kuin tämä vanha luusäkki oli. Hän oli samalla kertaa senkin seitsemässä paikassa, ja ennenkuin älysinkään, kuinka vaarallinen vastustajani oli, hän oli vähällä toimittaa minut tuonelaan.
On kummallista, kuinka ihmisen jouduttua odottamattaan uusiin oloihin hänessä herää ennen aavistamattomia kykyjä, joiden avulla hän voi niistä selviytyä.
Sinä päivänä sain Salensus Ollin palatsin maanalaisessa kammiossa oppia tietämään, mitä miekkailutaito merkitsee ja minkälaisia ennätyksiä kykenin siinä saavuttamaan, kun vastustajani oli sellainen taituri kuin Solan.
Jonkun aikaa hän näytti olevan voiton puolella, mutta piilevät kykyni, joiden on täytynyt koko ikäni olla minussa uinuvina, tulivat pian näkyviin, ja taistelin niin, etten ollut uneksinutkaan ihmisolennon voivan sillä tavoin miekkailla.