Tuntikausia olin saanut ponnistella voimakasta vastavirtaa putoukselle, ja taaskin kuluisi tunteja palatessani takaisin, vaikkakin vauhtini kylläkin olisi paljoa nopeampi.
Huokaisten käänsin veneeni keulan myötävirtaan ja rajusti meloen kiidin uhkarohkeata kyytiä pimeässä ja mutkittelevassa tunnelissa, kunnes saavuin takaisin luolaan, johon joen kolme haaraa purkautui.
Nyt oli minulla vielä valittavana kaksi tutkimatonta uomaa, enkä mistään voinut saada vihjaustakaan, kumpi niistä todennäköisemmin veisi minut vehkeilijöiden jäljille.
Mikäli muistan, en eläissäni ole ollut niin tuskallisen epäröinnin vallassa. Niin paljon riippui oikeasta valinnasta ja ripeydestä.
Jo nyt menettämäni tunnit saattoivat merkitä verrattoman Dejah Thorisin kohtalon ratkaisua, jos hän vielä oli elossa — jos vielä uhraisin tunteja, kenties päiviä toisen väärän väylän hyödyttömään tutkimiseen, niin turma ehtisi ehdottomasti saavuttaa hänet.
Useita kertoja yritin lähteä oikeanpuolisesta aukosta, mutta aina tulin takaisin, ikäänkuin joku kummallinen sisäinen ääni olisi minulle kuiskuttanut, että se ei ollut oikea tie. Vihdoin aloin luottaa tähän usein toistuvaan varoitusilmiöön ja panin kaikki vasemmanpuolisen holviaukon varaan. Arkailevasti ja epäillen loin kuitenkin viimeisen jäähyväissilmäyksen tummaan, kolkkoon veteen, joka hitaasti vieri oikealla olevasta matalasta, synkästä aukosta.
Mutta juuri katsoessani tuli aukon sysimustasta pimeydestä joen aalloilla hyppelehtien esiin sorapuspuun suuren, mehuisan hedelmän kuori.
Saatoin tuskin pidättää riemuhuudahdusta, kun tämä mykkä, tiedoton sanansaattaja lipui ohitseni Issiä ja Korusta kohti, sillä se kertoi minulle, että juuri sillä uomalla oli yläpuolellani liikkuvia marsilaisia.
He olivat syöneet herkullisen hedelmän, jonka luonto oli kätkenyt kovaan sorapuspähkinään, ja heittäneet kuoren veteen. Heittäjät eivät voineet olla keitään muita kuin etsimäni seurue.
Heti hylkäsin kaikki ajatukset vasemmanpuoliseen väylään lähtemisestä ja pian olin tunkeutunut oikealla olevaan aukkoon. Joki alkoi kohta laajeta ja fosforihohteiset kivisuonet valaisivat taaskin tietäni.