Lentokone, jonka kannella Dejah Thoris ja minä jälleen yhdyimme kaksitoista vuotta kestäneen eroajan jälestä, osoittautui täydelleen kelvottomaksi. Sen kannatussäiliöt vuotivat pahasti; koneet eivät toimineet. Olimme avuttomina ilmassa, ja allamme oli napaseudun jäätikkö.
Alus oli ajautunut sen kuilun poikki, johon Matai Shangin, Thuridin ja Phaidorin ruumiit olivat hautautuneet, ja leijaili parhaillaan matalan kukkulan kohdalla. Aukaisin kannatussäiliöiden venttiilit ja annoin laivan verkkaisesti laskeutua maahan. Sitten Dejah Thoris ja minä astuimme aluksen kannelta alas ja lähdimme käsi kädessä taivaltamaan jääaavikon poikki takaisin Kadabran kaupunkiin.
Meillä oli paljon puhumista toisillemme ja astelimme hitaasti tunnelissa, jonka kautta olin rientänyt ajaessani heitä takaa.
Hän kertoi minulle viimeisestä kauhunhetkestä kuukausia takaperin, kun hänen koppinsa auringon temppelissä sulkeutui verkalleen välillämme. Hän kuvasi, kuinka Phaidor oli tikari koholla karannut hänen kimppuunsa ja kuinka Thuvia oli kirkaissut oivaltaessaan thernien jumalattaren häijyn aikomuksen.
Se huuto se oli kaikunut korvissani kaikkina niinä pitkinä, vaikeina kuukausina, jolloin kaameat epäilyt prinsessani kohtalosta olivat raadelleet sydäntäni. Sillä enhän tietänyt, että Thuvia oli saanut kierretyksi aseen Matai Shangin tyttären kädestä, ennenkuin se oli sattunut Dejah Thorisiin tai häneen.
Hän kuvaili myöskin jäytävän pitkää, ikuisuudelta tuntunutta vankeusaikaansa, Phaidorin katkeraa vihaa ja Thuvian hellää rakkautta. Hän kertoi, kuinka synkimmänkin epätoivon hetkinä molemmat punaiset naiset olivat yhdessä toivoneet ja uskoneet, että John Carter keksisi keinon vapauttaakseen heidät.
Saavuimme Solanin kammioon. Olin edennyt mitään varomatta, sillä olin varma siitä, että sekä kaupunki että palatsi olivat jo sillä hetkellä ystävieni vallassa.
Ja niinpä me tulla tuoksahdimmekin huoneeseen keskelle toistakymmentä Salensus Ollin hovin ylimystä. He olivat tätä kautta matkalla ulkomaailmaan samoja käytäviä myöten, joista me juuri saavuimme.
Meidät nähdessään he pysähtyivät, ja sitten levisi heidän johtajansa kasvoille vahingoniloinen hymy.
"Koko onnettomuutemme aiheuttaja!" hän karjaisi osoittaen minua. "Meillä on ainakin se nautinto, että olemme saaneet osittain kostetuksi, kun jätämme tänne Heliumin prinssin ja prinsessan elottomat ja silvotut ruumiit.