Vähän matkan päässä polku kohosi ulkonevan kallion alta hämärään valoon. Silloin näin, että polku oli hakattu kallioon ja että se vei joen vartta myöten koskien sivuitse.
Neljä tuntia astelimme pitkin synkkää, pimeätä jokea yhä syvemmälle Marsin uumeniin. Suunnasta ja etäisyydestä päättäen meidän täytyi olla ainakin Dorin laakson ja mahdollisesti itse Omeanin järven alla — enää ei saattanut olla kovinkaan pitkältä Auringon temppelille.
Juuri kun tämä ajatus välähti mieleeni, pysähtyi Woola äkkiä kapean, polun syrjään kallioon hakatun, holvimaisesti kaareutuvan oviaukon eteen. Se peräytyi nopeasti, ryömien takaisin aukolta ja samalla katsoen minua.
Sen selvemmin ei olisi sanoillakaan voitu ilmaista minulle, että jonkunlainen vaara oli uhkaamassa. Painauduin senvuoksi vaieten eläintä vasten päästäkseni sen sivuitse ja kurkistin oikealla puolellamme olevaan aukkoon.
Eteeni avautui kohtalaisen tilava kammio, joka sisustuksesta päättäen oli aikoinaan ollut vahtihuoneena. Siellä oli asetelineitä ja matalia korokkeita sotilaiden silkki- ja turkisvuoteita varten, mutta nyt sen ainoana vartiona oli kaksi Thuridin ja Matai Shangin seurueeseen kuuluvaa therniä.
Miehet keskustelivat parhaillaan vakavasti ja heidän äänensä ja sävynsä osoittivat, etteivät he vähääkään aavistaneet saaneensa kuuntelijoita.
"Sanonpa", selitti toinen heistä parhaillaan, "etten luota mustaihoiseen. Ei ollut ensinkään tarpeellista jättää meitä vartioimaan tietä. Minkä varalta meidän olisi vahdittava tätä ammoin unohdettua tunnelikäytävää? Hän tahtoi vain sillä tempulla saada voimamme hajoitetuksi.
"— Jollakin tekosyyllä hän saa Matai Shangin jättämään toiset jonnekin muualle ja sitten hän lopuksi karkaa liittolaisineen kimppuumme ja surmaa meidät kaikki."
"Niin minäkin luulen, Lakor", vastasi toinen. "Thernin ja ensisyntyisen välillä ei ikinä voi olla muita suhteita kuin verivihollisuus. Entä mitä arvelet hänen naurettavista valojutuistaan? 'Anna lampun ensin palaa kolmen radiumyksikön vahvuisena viisikymmentä talia, sitten yhden radiumyksikön vahvuisena yksi xat ja lopuksi yhdeksän yksikön vahvuisena kaksikymmentäviisi talia.' Juuri niin hän sanoi, ja ajatteleppa, että vanha ja viisas Matai Shang uskoi mokomaa lörpöttelyä."
"Tämä on todella hullua", vastasi Lakor. "Sillä tavoin emme saa avatuksi muuta kuin pikaisen kuoleman ovet meille kaikille. Hänen oli pakko vastata jotakin, kun Matai Shang kysyi häneltä suoraan, miten hän menettelisi saapuessaan Auringon temppelille, ja siksi hän keksi vastauksen vikkelästi omasta päästään. Panisinpa veikkaan vaikka hekkadorin diademin, ettei hän enää itse kykenisi sitä toistamaan."