Minua hämmästytti, ettei heistä kumpikaan tuntenut minua, sillä luulin olevani jokaiselle Barsoomin thernille joko henkilökohtaisen kokemuksen tai kuulopuheiden nojalla siksi tuttu, että heidän olisi pitänyt heti tietää, ken olin. Ja olinhan Marsissa ainoa valkoihoinen, jonka tukka oli musta ja silmät harmaat, lukuun ottamatta poikaani Carthorisia.
Jos ilmaisisin nimeni, niin he kenties hyökkäisivät heti kimppuuni, sillä kaikki thernit tiesivät, että juuri minä olin syypää heidän ikimuistoisen henkisen ylivaltansa sortumiseen. Toisaalta taas taistelukuntoni maine kenties saattaisi taivuttaa heidät päästämään minut ohitseen, jollei heillä ollut siksi paljon sisua, että pitäisivät kuolemaan päättyvää ottelua tervetulleena. Rehellisesti tunnustaen en yrittänytkään pettää itseäni tällaisilla päätelmillä, sillä tiesin varsin hyvin, että sotaisessa Marsissa oli pelkureita harvassa ja että jokainen mies, olipa hän sitten prinssi, pappi tai maanviljelijä, piti verileikkiä kunnianaan. Tartuinkin senvuoksi entistä varmemmin miekkani kahvaan, kun vastasin Lakorille:
"Uskon, että huomaatte parhaaksi antaa minun mennä häiritsemättä, sillä mitäpä hyötyä teillä olisi, jos kuolisitte Barsoomin kalliouumenissa vain puolustaaksenne perivihollistanne, kuten Thuridia, ensisyntyisten datoria.
"— Siitä, että kuolette, jos käytte vastustamaan minua, ovat todistuksena niiden monien uljaiden barsoomilaissotilaiden maatuvat ruumiit, jotka tämä säilä on kaatanut. Olen John Carter, Heliumin prinssi."
Nimeni näytti lamauttavan heidät hetkeksi, mutta vain hetkeksi; sitten heistä nuorempi karkasi kirous huulillaan ja miekka koholla kimppuuni.
Hän oli keskustelumme aikana seisonut vähän taempana kuin vanhempi toverinsa Lakor, joka nyt tarttui häntä varushihnoista ja veti hänet takaisin, ennenkuin miekkamme ennättivät kalahtaa vastakkain.
"Seis!" komensi Lakor. "Meillä on yllin kyllin aikaa taistella, jos näemme taistelemisen tarpeelliseksi. Kaikilla therneillä on täysi syy haluta vuodattaa tämän herjaajan ja pyhyydenhäväisijän verta. Mutta antakaamme viisauden puhua oikeudenmukaisen vihamme ohella. Heliumin prinssi on sellaisella asialla, johon me itse vasta hetkinen sitten olisimme toivoneet voivamme ryhtyä käsiksi.
"— Antakaamme hänen niin ollen mennä ja surmata mustaihoinen. Kun hän palaa, niin me olemme vielä täällä sulkemassa häneltä tien ulkomaailmaan ja vapaudumme siten kahdesta vihollisesta, eikä thernien isällä ole syytä olla meihin tyytymätön."
Hänen puhuessaan huomasin hänen silmissään viekkaan välkkeen, ja vaikkakin hänen järkeilynsä kuulosti vakuuttavalta, niin tunsin kuitenkin, että hän koetti sanoillaan vain verhota jotakin turmasuunnitelmaa. Toinen thern katseli häntä ällistyneenä, mutta kun Lakor oli hätäisesti kuiskannut joitakuita sanoja hänen korvaansa, niin hän perääntyi ja nyökkäsi myöntyvänsä esimiehensä ehdotukseen.
"Saat mennä, John Carter", sanoi Lakor, "mutta tiedä, että jos Thurid ei sinua surmaa, on sinua odottamassa toisia, jotka kyllä pitävät huolen siitä, ettet enää ikinä näe ylämaailman päivänvaloa."