Olin saapunut Auringon temppelin perustuksille!
Jossakin yläpuolellani virui Dejah Thoris, ja hänen seurassaan olivat Matai Shangin tytär Phaidor ja Ptarthin Thuvia. Mutta miten nyt, löydettyäni heidän lujan vankilansa ainoan heikon kohdan, pääsisin heidän luokseen, se oli yhä vieläkin ratkaisematon arvoitus.
Hitaasti kiersin pylvästä koettaen keksiä jotakin aukkoa. Jouduttuani toiselle puolelle löysin pienen radiumvaloisen vilkkulampun. Hieman kummastellen, miten se oli joutunut tähän melkein tuntemattomaan ja muusta maailmasta eristettyyn paikkaan, silmäilin sitä tarkemmin. Äkkiä huomasin sen metallikotelossa jalokivistä sommitellun Thuridin suvun merkin.
Olimme siis oikeilla jäljillä, mietin pistäessäni kojeen varuksiini kiinnitettyyn pussiin. Sitten jatkoin etsintääni, sillä oviaukon täytyi olla lähistöllä. Kauan ei tarvinnutkaan hakea, sillä melkein heti senjälkeen huomasin pienen oven, joka oli sovitettu pylvään juureen niin taitavasti, että vähemmän tarkka ja huolellinen etsijä olisi mennyt mitään aavistamatta sen ohitse.
Kas siinä ovi, josta pääsisin vankilaan, mutta miten saisin sen auki? Näkyvissä ei ollut minkäänlaista nappulaa eikä lukkoa. Yhä uudelleen tunnustelin perinpohjaisen huolellisesti sen jokaista neliösentimetriä, mutta en löytänyt mitään muuta kuin perin pikkuisen reiän, joka oli hieman oven keskustan yläpuolella vinosti oikealle päin ja joka näytti vain tekovialta tai rakennusaineen virheeltä.
Koetin tirkistää tähän pieneen reikään, mutta en voinut erottaa, oliko se kenties vain jonkun millimetrin syvyinen vai jatkuiko se täydelleen oven lävitse — valoa ei siitä ainakaan näkynyt. Sitten painoin korvani sitä vasten ja kuuntelin, mutta tulokset olivat yhtä huonot.
Kokeilujeni aikana Woola oli seisonut vieressäni tuijottaen hellittämättä ovea, ja kun katseeni osui koiraan, juolahti mieleeni hankkia varmuus siitä, olinko oikeassa olettaessani, että musta dator Thurid ja thernien isä Matai Shang olivat menneet temppeliin juuri tämän oven kautta.
Pyörsin äkkiä toisaalle ja kutsuin eläintä mukaani. Se epäili hetkisen, sitten se syöksähti vinkuen jälkeeni tarttuen hampailla hihnoihini ja koettaen vetää minua takaisin. Astelin kuitenkin jonkun matkan päähän ovesta, ennenkuin taivuin koiran opastettavaksi, nähdäkseni selvästi, mitä se tekisi. Sitten annoin sen viedä minua mielensä makaan.
Se veti minut suoraan takaisin taitoani uhmaavalle ovelle ja jäin taaskin seisomaan sileän kiviseinämän eteen tiukasti silmäillen sen kiiltävää pintaa. Kokonaisen tunnin vaivasin päätäni koettaen keksiä edessäni olevan oven avaamissalaisuuden ratkaisua.
Muistelin kohta kohdalta kaikkea, mitä oli tapahtunut ajaessani Thuridia takaa, enkä voinut päästä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, jonka olin alun perin uskonut oikeaksi, että nimittäin Thurid oli tullut tänne ilman muita apuneuvoja kuin oma tietonsa ja mennyt ovesta saamatta apua sisältä päin. Mutta miten hän oli sen tehnyt?