Hän kiiti useiden sisähuoneiden läpi kiertoportaille, joita myöten hän riensi ylöspäin, minä hänen kintereillään. Portaiden yläpäässä oli pieni huone, jonka seinät olivat aivan sileät lukuunottamatta yhtä ainoata Otz-vuorten rinteiden ja Kadotettujen sielujen laakson puolista ikkunaa.
Täällä mies alkoi vimmatusti nykiä ikkunan vastapäätä olevaa aivan eheältä näyttävää seinää. Arvasin heti, että siinä oli huoneesta vievä salaovi, ja pysähdyin antaakseni hänen avata sen, sillä en ensinkään halunnut surmata tätä käskyläis-raukkaa — muuta en vaatinut kuin saada esteettömästi kiiruhtaa prinsessani Dejah Thorisin jälessä, josta olin niin kauan ollut erossa.
Mutta ovi ei hievahtanutkaan, vaikka hän kuinka ponnisti taitoaan ja voimiaan, niin että hän vihdoin luopui yrityksistään ja kääntyi minuun päin.
"Mene matkoihisi, thern!" sanoin osoittaen kiertoportaita, joita myöten olimme juuri tulleet. "Minulla ei ole mitään syytä vihata sinua, enkä halua sinua surmata. Mene!"
Vastauksen asemasta hän karkasi miekka kädessä kimppuuni ja vieläpä niin äkkiä, että olin vähällä saada surmani hänen ensi iskustaan. Minulla ei ollut muuta keinoa kuin mahdollisimman pian antaa hänelle, mitä hän kaipasi, ettei minun tarvitsisi viipyä tässä huoneessa liian kauan, sillä aikaa kun Matai Shang ja Thurid kiidättivät Dejah Thorisia ja Ptarthin Thuviaa yhä kauemmaksi.
Mies oli taitava miekkailija, hyökkäili ja väisteli erinomaisesti ja käytteli kaikenkaltaisia juonia. Näytti siltä kuin hän ei olisi koskaan kuullut puhuttavankaan kunnian laeista, sillä hän loukkasi useita kertoja monia barsoomilaisia miekkailusääntöjä, joiden rikkominen on kunnonmiehestä kuolemaakin pahempi.
Menipä hän niinkin pitkälle, että sieppasi pyhän peruukkinsa päästään ja heitti sen silmilleni sokaistakseen minut hetkeksi ja voidakseen siten antaa piston suojattomaan rintaani.
Mutta hänen pistäessään en ollutkaan enää sillä paikalla, sillä olin taistellut ennenkin thernejä vastaan. Ja vaikka heistä ei kukaan ollutkaan aikaisemmin turvautunut juuri tähän temppuun, niin tiesin heidät Marsin halpamielisimmiksi ja petollisimmiksi miekkailijoiksi ja olin senvuoksi joutuessani jotakuta heikäläistä vastaan aina valppaana kaikkien pirullisten konnankujeiden varalta.
Mutta vihdoin hän lankesi omaan paulaansa. Hän vetäisi lyhyen miekkansa ja sinkosi sen heittokeihään tapaisesti minua kohti samalla kertaa hyökäten pistämään minua pitkällä miekallaan. Suhahtaen kaarsi miekkani ilmassa, ja lentävä ase kalahti seinään huoneen toiselle puolelle. Kun sitten astahdin sivulle väistäen vastustajani raivoisan syöksyn, upotin säiläni sivultapäin hänen vatsaansa.
Aseeni painui kahvaa myöten hänen ruumiiseensa, ja hirveästi kiljaisten hän vaipui kuolleena lattialle.