Pysähdyin vain lyhyen hetkisen, jonka tarvitsin kiskoakseni miekkani vastustajani ruumiista, ja juoksin sitten huoneen vastapäiselle seinälle, jonka läpi thern oli yrittänyt mennä. Etsin sen salaista lukkoa, mutta turhaan.
Epätoivoissani koetin saada oven murretuksi auki, mutta kylmä, järkkymätön kiviseinä olisi voinut nauraa surkean tehottomille ponnistuksilleni. Ja olisinkin saattanut vannoa kuulleeni vankan muurin takaa hiljaista ilkkuvaa hihitystä.
Harmistuneena luovuin turhista yrityksistäni ja menin huoneen ainoan ikkunan ääreen.
Otz-vuorten rinteillä ja kaukaisessa Kadotettujen sielujen laaksossa ei mikään voinut silloin herättää mielenkiintoani. Mutta sensijaan silmäilin hyvin tarkasti yläpuolelleni kohoavaa koristettua tornin seinää.
Tuon jykevän muurin takana oli Dejah Thoris. Yläpuolellani oli ikkunoita. Ne olivat ainoa tie, jota myöten voisin kenties päästä hänen luokseen. Tie oli vaarallinen, mutta ei liian vaarallinen, kun kysymyksessä oli taivaankappaleen parhaan naisen kohtalo.
Vilkaisin alaspäin. Siellä, kolmenkymmenen metrin päässä oli tornin vieressä olevan kammottavan kuilun reunalla pykäläinen rivi graniittimöhkäleitä. Ja kuolema väijyi minua kivijärkäleillä ja kuilun pohjalla, jos jalkani vähänkään luiskahtaisi tai otteeni hetkeksikään heltiäisi.
Mutta muuta tietä ei ollut, ja kohauttaen olkapäitäni, mihin, se minun on myönnettävä, sekaantui hieman puistatusta, nousin ikkunan ulkolaudalle ja aloitin vaarallisen nousun.
Minua kammotti, kun huomasin, että seinäleikkauksien reunat, päinvastoin kuin useimmissa heliumilaisten rakennusten koristuksissa, olivat pyöristettyjä, joten otteeni eivät voineet olla muuta kuin perin hataroita.
Noin viisitoista metriä ylempänä alkoi sarja seinästä ulkonevia lieriömäisiä kiviä, joiden läpimitta oli noin puolitoista desimetriä. Niiden muodostamat, noin puolentoista metrin päässä toisistaan olevat rivit kiersivät nähtävästi koko tornin ympäri, ja rinnakkaiset kivet olivat myöskin noin puolentoista metrin etäisyydellä toisistaan. Ja kun jokainen kivilieriö pisti noin viisitoista sentimetriä ulommaksi kuin muut koristukset, niin ne muodostivat verrattain helppokulkuisen portaiston, kun vain ensin olisin päässyt sinne asti.
Vaivaloisesti kiipesin niitä kohti kaartaen eräiden niiden alapuolella olevien ikkunoiden sivuitse, joista toivoin pääseväni torniin ja löytäväni sitten kenties paremman tien jatkaakseni etsimistäni.