Hänet valittiin hallitsijaksi eliniäksi tahi siihen asti, kunnes hänen isoisänsä tai tämän isä palaisi. Sitten kun tämä Heliumille tärkeä kysymys oli näin yleiseksi tyytyväisyydeksi järjestetty, lähdin seuraavana päivänä takaisin Dorin laaksoon ollakseni Auringon temppelin läheisyydessä siihen ratkaisevaan päivään saakka, jolloin vankeudessa viruvan rakkaimpani kopin ovi avautuisi.
Hor Vastuksen, Kantos Kanin ja muut oivalliset alapäällikköni ja auttajani jätin Carthorisin luokse Heliumiin, että hänellä olisi tukenaan heidän viisautensa, kuntonsa ja uskollisuutensa, täyttäessään hartioilleen laskettuja raskaita tehtäviä. Vain Woola, marsilainen koirani, seurasi minua.
Tänäkin iltana uskollinen eläin liikkui äänettömästi kintereilläni. Perässäni hiipivä shetlantilaisen ponin kokoinen otus, jolla oli kamala pää, hirvittävät torahampaat ja kymmenen lyhyttä, voimakasta jalkaa, oli todella pelottavan näköinen. Mutta minusta se oli rakkauden ja kiintymyksen perikuva.
Edellämme oleva olento oli ensisyntyisten dator Thurid, jonka olin saanut leppymättömäksi vihamiehekseni kaatamalla hänet paljain käsin maahan Issuksen temppelin pihalla ja sitomalla hänet omilla varushihnoillaan mustaihoisten ylhäisten miesten ja naisten näkyvissä, jotka hetkistä aikaisemmin olivat ylistellen kehuneet hänen kuntoaan.
Kuten monet toverinsa oli hänkin näköjään nurkumatta sopeutunut uusiin oloihin ja vannonut uskollisuudenvalan uudelle hallitsijalleen Xodarille. Mutta tiesin hänen vihaavan minua ja olin varma siitä, että hän sisimmässään kadehti ja vihasi Xodaria, minkä vuoksi pidin silmällä hänen puuhiaan, kunnes olikin äskettäin käynyt selville, että hän punoi jonkunlaisia vehkeitä.
Useita kertoja olin huomannut hänen pimeän tultua poistuvan muurien ympäröimästä ensisyntyisten kaupungista ja suuntaavan askeleensa kaamean kolkkoon Dorin laaksoon, jossa kellään ihmisellä ei voinut olla mitään rehellisiä asioita suoritettavana.
Tänä iltana hän eteni ripeästi pitkin metsän reunaa, kunnes oli varmasti päässyt kaupungin näkyvistä ja kuuluvista. Sitten hän poikkesi tulipunaiselle nurmikolle oikaisten sen halki unohdetulle Korus-järvelle.
Alhaalla taivaalla, juuri laakson kohdalla kiitävän lähemmän kuun säteet heijastuivat tuhatvärisinä hänen jalokivikoristeisista varuksistaan ja panivat hänen sileän, kiiltävän mustan ihonsa välkkymään. Kahdesti hän pälyili taakseen metsään päin kuten ainakin huonoilla asioilla liikkuva henkilö, vaikkakin hän nähtävästi varmasti uskoi, ettei häntä seurattu.
En uskaltanut mennä hänen perässään avoimelle kuutamoiselle paikalle, sillä tarkoitukseni ei suinkaan ollut häiritä hänen puuhiaan. Toivoin hänen mitään aavistamatta pääsevän päämääräänsä, jotta saisin tietää, minne tämä öinen hiiviskelijä pyrki ja minkälaisissa tehtävissä hän liikkui.
Niinpä pysyttelinkin piilossa, kunnes Thurid oli kadonnut järven jyrkän rantaäyrään taakse noin neljänsadan metrin päässä minusta. Sitten kiiruhdin Woola kintereilläni niityn poikki mustaihoisen datorin jälessä. Oli haudanhiljaista salaperäisessä kuoleman laaksossa, joka lepäsi lämpimänä ja suojattuna kuolevan tähden etelänapaa ympäröivässä syvänteessä. Maiseman taustana kohosivat Kultaiset kalliot valtaisena suojamuurina korkealle tähtikirkasta taivasta kohti, niiden seinämien jalojen metallien ja säihkyvien jalokivien välkkyessä Marsin loistavien kuiden kirkkaassa valossa.