Riensin parhaani mukaan sen jälessä metsän reunasta alkavaa jyrkkää rinnettä alaspäin.
Tavattoman paksujen ja valtaavan korkeiden puiden tiheä lehvistö peitti taivaan kokonaan näkyvistä. Oli helppo oivaltaa, minkä vuoksi kaolilaiset eivät tarvinneet laivastoa. Heidän kaupunkejansa, jotka olivat tämän uhkean metsän keskellä, oli mahdotonta nähdä ylhäältä käsin, eivätkä muukalaiset voineet laskeutua sinne muuten kuin hyvin pienillä lentokoneilla, ja silloinkin oli tapaturman vaara perin uhkaava.
En voinut käsittää, kuinka Thurid ja Matai Shang pääsisivät maahan, mutta myöhemmin sain tietää, että Kaolin jokaisessa kaupungissa on puiden latvojen tasalle kohoava solakka vahtitorni, jossa on vahtimiehiä yötä päivää pitämässä silmällä, etteivät vihollislaivastot pääse salaa kaolilaisten kimppuun. Tällaiseen torniin ei pyhien thernien hekkadorin ollut ollenkaan vaikea pysähtyä, ja sen kautta seurue pääsi turvallisesti maahan.
Kun Woola ja minä saavuimme rinteen alalaitaan, muuttui maa pehmeäksi ja liejuiseksi, joten saimme ankarasti ponnistella voidaksemme liikkua mihinkään.
Kaikkialla ympärillämme kasvoi tiheässä hoikkia, korsimaisia purppuranpunaisia heiniä, joiden latvassa punakeltaiset saniaismaiset lehdet kohosivat korkealle pääni yläpuolelle.
Puiden välissä riippui sulavasti kiemurtelevia köynnöskasveja, niiden joukossa useita muunnoksia Marsin "ihmiskasvista." Tämän lajin kukilla on silmät ja kädet, joilla ne pyydystävät hyönteisiä ruuakseen.
Myöskin inhoittavia kalotpuita oli siellä paljon. Se on lihaasyövä kasvi, suunnilleen yhtä paksuvartinen kuin iso salviapensas, joita kasvaa Pohjois-Amerikan läntisillä tasangoilla. Jokaisen oksan päässä on sarja vankkoja kitoja, joiden tiedetään surmanneen ja ahmineen peloittavia petoeläimiä.
Sekä Woola että minä olimme usein vähällä joutua näiden ahneiden kasvihirviöiden saaliiksi.
Siellä täällä oli maaperässä kiinteäpohjaisia nurmikohtia, joissa liikkuminen oli suoranaista lepoa tarpoessamme tämän uhkeakasvuisen, hämärän suon läpi. Yhdelle tällaiselle kohdalle päätin vihdoin yöpyä, kun kelloni osoitti pimeän olevan pian käsissä.
Ympäristössämme kasvoi runsaasti monenlaisia hedelmiä, ja kun Marsin kalotit ovat kaikkiruokaisia, niin Woola oli piankin saanut runsaan aterian, kun karistelin hedelmiä puista maahan. Syötyäni sitten itsekin laskeuduin levolle nojaten selkäni uskollista koiraani vasten ja vaivuin syvään, sikeään uneen.