Hän näytteli meille lämmityslaitosta. Auringon säteet kootaan tilaviin, kaupungin alla oleviin säiliöihin, ja tavattoman vähällä voidaan jatkuvasti säilyttää kesäinen lämpö tässä paratiisimaisen upeassa arktisessa puutarhassa.
Leveillä kaduilla, joiden pintaa peitti kylvetty, keltainen kuivuneiden merenpohjien kasvullisuus, liikkui äänettömästi keveitä ja ilmavia lentorattaita, ainoita jättiläismäisen jäämuurin pohjoispuolella käytettyjä liikennevälineitä.
Näiden ainutlaatuisten rattaiden leveät pyöränkehät ovat kumimaisia kaasurenkaita, jotka on täytetty Barsoomin kahdeksansilla eli eteenpäin ajavilla säteillä — Marsilaisten erinomainen keksintö, jonka nojalla valtavat ilmalaivat ovat tulleet mahdollisiksi ja punainen rotu voinut saavuttaa ylivallan ulkomaailmassa. Juuri nämä säteet työntävät tähden omaa tai sen heijastamaa valoa avaruuteen ja säiliöön koottuina ovat Marsin ilma-alusten kannatusvoimana.
Marentinan lentorattaiden automobiilia muistuttavissa pyörissä on näitä säteitä vain niin paljon kuin tarvitaan ohjaamiseen. Ja vaikkakin takapyörät on kytketty koneeseen, joten ne osaltaan auttavat koneen käyntiä, niin rattaiden pääasiallisena eteenpäin työntävänä voimana on pieni perään kiinnitetty potkuri.
Minulla ei ole milloinkaan ollut miellyttävämpää tunnelmaa kuin ajaessani tällaisilla loistavan mukavilla rattailla, jotka keinuivat keveästi kuin höyhen Marentinan pehmeillä sammalkaduilla. Ne liikkuivat aivan äänettömästi tulipunaisten nurmikkosarkojen sivuitse ja Marsin korkealle kehitetyille kasvilajeille ominaisten upeiden kukkien koristamien puiden lehväholveissa.
Kolmannen päivän iltapuolella hoviparturi — en osaa keksiä hänelle sopivampaa maapallolla käytettyä nimitystä — muutti sekä Thuvan Dihnin että minut niin toisennäköisiksi, etteivät omat vaimommekaan olisi ikinä meitä tunteneet. Ihomme väri oli yhtä sitruunankeltainen kuin hänen omansakin, ja sileihin kasvoihimme oli kätevästi kiinnitetty musta parta ja samanväriset viikset. Okarin sotilaiden varustukset täydensivät valepukumme, ja lämpöhuone-kaupunkien ulkopuolella liikkumista varten saimme kumpikin musta- ja keltaviiruisen orlukinnahkaisen turkin.
Talu antoi meille tarkat ohjeet Okarin, keltaisen rodun kansan, pääkaupunkiin Kadabraan vievästä tiestä. Mutta lisäksi tämä kelpo ystävä saattoi meitä vielä jonkun matkaa ja luvattuaan sitten auttaa meitä, milloin ja miten vain tulisi tilaisuutta, sanoi meille jäähyväiset.
Erotessamme hän pujotti sormeeni omituisenmuotoisen sormuksen, johon oli upotettu sysimusta himmeä kivi. Tämä kivi näytti enemmän kivihiilen palaselta kuin rajattoman arvokkaalta barsoomilaiselta jalokiveltä, joka se todellisuudessa oli.
"Näitä on vain kolme lohkaistu emäkivestä", selitti Talu, "joka on minun hallussani. Ne olen antanut erittäin luotetuille ylimyksilleni, jotka kaikki on lähetetty Salensus Ollin hoviin suorittamaan salaisia tehtäviä.
"— Jos joudut viittätoista metriä lähemmäksi jotakuta näistä kolmesta, niin tunnet siinä sormessa, jossa sormus on, äkillistä kihelmöimistä. Toisen sormuksen kantaja tuntee sitä myöskin. Se aiheutuu sähköaalloista, jotka joutuvat liikkeeseen, kun kaksi tällaista samasta emäkivestä lohkaistua kappaletta joutuu toistensa vaikutuspiiriin. Siitä tiedät, että läheisyydessäsi on ystävä, jonka apuun voit tarpeen vaatiessa turvautua.