Kun kysyimme oppaaltamme, miksi meidät majoitettiin näin kauaksi vahtihuoneesta, hän vastasi, että henkivartioston vanhemmilla jäsenillä oli tapana haastaa riitaa tulokkaiden kanssa koetellakseen näiden kuntoa. Tuloksena oli ollut niin lukuisia kuolemaan päättyviä kaksintaisteluja, että tämän tavan vallitessa oli käynyt vaikeaksi säilyttää vartiostoa täysilukuisena. Salensus Oll oli senvuoksi siirrättänyt kokelaiden majapaikan syrjemmäksi, ja heidät pantiin lukon taakse, joten he olivat turvassa vartioston jäsenten hyökkäyksiltä.
Tämä harmillinen uutinen veti äkkiä ristin kaikkiin kauniisiin suunnitelmiimme, sillä sehän merkitsi sitä, että saisimme itse asiassa olla Salensus Ollin palatsissa vankeina siihen asti, kunnes hän näkisi sopivaksi kutsuttaa meidät lopullisesti näyttämään kuntoamme.
Kun olimme laskeneet juuri tällä väliajalla ehtivämme suorittaa paljon löytääksemme Dejah Thorisin ja Ptarthin Thuvian, niin olimme perin huonolla tuulella, kun vankka lukko kalahti kiinni oppaamme jäljestä, sitten kun hän oli ohjannut meidät meille määrättyihin huoneisiin.
Kasvot kiukusta vääntyneinä käännyin Thuvan Dihniin päin. Toverini vain pudisti päätään masentuneena ja meni huoneen toisessa päässä olevan ikkunan ääreen.
Tuskin hän oli vilkaissut ulos, kun hän kutsui minua, äänessään pidätetyn kiihtymyksen ja hämmästyksen väre. Olin heti hänen vierellään.
"Katso tuonne!" sanoi Thuvan Dihn osoittaen pihalle.
Katsoin hänen osoittamaansa suuntaan ja näin kaksi naista, jotka kävelivät edes takaisin aidatussa puistossa.
Heti paikalla tunsin heidät — he olivat Dejah Thoris ja Ptarthin
Thuvia!
Siellä he olivat, he, joita olin seurannut koko Marsin halki, navalta navalle. Vain kolmen metrin välimatka ja jotkut metallitangot eroittivat minut heistä.
Huutaen kiinnitin heidän huomionsa itseeni, ja kun Dejah Thoris katsahti minuun päin, tein merkin, jolla Barsoomin miehet osoittavat naisilleen rakkauttaan.