"Tardos Morsin pojantytär osaa kuolla milloin hyvänsä", sanoi Dejah Thoris, "mutta sinun mainitsemaasi hintaa hän ei ikinä voi hengestään maksaa."
Sitten laskeutui mustaihoinen konna polvilleen hänen eteensä ja suorastaan mateli tomussa rukoillen häntä. Kuulin hänen puhettaan vain osittain, sillä vaikkakin hän ilmeisesti oli kiihkeän intohimon raatelema, ei hän siitä huolimatta nähtävästi uskaltanut korottaa ääntään peläten ilmituloa.
"Tahtoisin pelastaa sinut Matai Shangin käsistä", kuulin hänen lavertelevan. "Tiedät, mikä kohtalo sinua odottaa hänen luonaan. Enkö minä ole mielestäsi parempi kuin hän?"
"En huolisi teistä kummastakaan", vastasi Dejah Thoris, "vaikkakin olisin vapaa, niin että voisin sen tehdä. Mutta, kuten hyvin tiedät, en ole vapaa."
"Sinä olet vapaa!" huudahti Thurid. "John Carter, Heliumin prinssi, on kuollut."
"Sitä en usko. Mutta vaikka hän olisikin kuollut ja minun olisi valittava toinen aviomies, niin ottaisin kasvi-ihmisen tai ison valkean apinan mieluummin kuin Matai Shangin tai sinut, sinä musta kalot", vastasi Dejah Thoris pilkallisesti.
Turmeltunut lurjus menetti kaiken malttinsa, karkasi karkeasti kiroten hennon naisen kimppuun ja tarttui raa'asti häntä kurkusta. Kirkaisten riensi Thuvia auttamaan vankeustoveriaan. Myöskin minä tulin hulluksi raivosta ja kiskoin ikkunani ristikkotangot irti koloistaan, ikäänkuin ne olisivat olleet pelkkää kuparilankaa.
Heilautin itseni aukosta puistoon. Putosin vain kolmenkymmenen metrin päähän siitä paikasta, missä mustaihoinen oli kuristamaisillaan Dejah Thorisin hengettömäksi, ja yhdellä ainoalla aimo hyppäyksellä olin hänen niskassaan. Sanaa sanomatta irroitin hänen saastaiset sormensa ihanasta kaulasta ja ääntä päästämättä sinkautin hänet kuuden metrin päähän itsestäni. Raivosta puhkuen Thurid nousi jälleen seisaalleen ja hyökkäsi hurjistuneen härän tavoin päälleni.
"Keltanahka", hän kiljui, "et tietänyt, kehen satutit kurjan kätesi, mutta pian opetan sinut käsittämään, mitä ensisyntyisen loukkaaminen merkitsee."
Samassa hän oli kimpussani koettaen päästä käsiksi kurkkuuni. Mutta saman tempun, jonka olin kerran tehnyt Issuksen temppelin pihalla, tein nyt uudelleen Salensus Ollin palatsin puistossa. Kumarruin hänen ojennettujen käsivarsiensa alitse, ja hänen syöksyessään sivuitseni, annoin nyrkilläni hirvittävän täräyksen hänen leukaansa.