Kun en hievahtanutkaan tavoittamaan ruokaa, niin kiusaajani jättivät valon palamaan, toivoen etten lopulta jaksaisi pidättyä, vaan tuottaisin heille saman nautinnon kuin aikaisemminkin turhilla yrityksilläni. Istuessani tarkastellen ylellisiä hyllyjä, oivalsin pian, miten ilveily suoritettiin, ja se oli niin yksinkertaista, että ihmettelin, kuinka olin voinut siihen asti olla sitä huomaamatta. Vankilani seinät olivat kirkasta lasia — lasin takana olivat kiihoittavat ruoat.
Vasta melkein kokonaisen tunnin kuluttua valo sammui, mutta tällä kertaa ei pilkkanaurua kuulunut — ei ainakaan kiusanhenkeni huulilta. Mutta minä, maksaakseni heille samalla mitalla, päästin hiljaisen naurun, jota ei kukaan saattanut pitää sekapäisen hihityksenä.
Kului yhdeksän päivää. Olin hyvin heikkona nälästä ja janosta, mutta tuskia ei minulla enää ollut — ne olin sivuuttanut. Sitten tipahti ylhäältä pimeydestä pieni mytty vierelleni lattialle.
Hapuilin sitä välinpitämättömästi, arvellen, että se oli vain joku uusi vartioitteni juoni kärsimysteni lisäämiseksi.
Löysin sen vihdoin. Se oli vähäinen, paperipeitteinen kääry lujan, ohuen langan päässä. Kun avasin sen, putosi siitä lattialle muutamia kuutioita. Keräsin ne käsiini ja maistoin niitä. Ne olivat tiivistetyistä ravintoaineista tehtyjä tabletteja, jotka ovat varsin yleisiä koko Barsoomissa.
— Myrkkyä! — ajattelin.
No, mitäpä siitä? Miksi en lopettaisi kärsimyksiäni nyt heti mieluummin kuin elää kituuttaisin vielä joitakuita surkeita päiviä tässä pimeässä holvissa? Hitaasti vein yhden pikku kuution huulilleni.
"Hyvästi, Dejah Thoris!" huokaisin. "Olen elänyt sinun tähtesi ja taistellut puolestasi, ja nyt täyttyy toiseksi hartain toiveeni, saan kuolla sinun tähtesi." Otin kuution suuhuni ja söin sen.
Söin ne kaikki toisen toisensa jälkeen, eikä minusta ole koskaan mikään maistunut paremmalta kuin nämä vähäiset ravintomuruset, joissa varmasti luulin kuoleman idun piilevän, kenties kamalan, tuskallisen kuoleman.
Istuessani rauhallisesti koppini lattialla odotellen loppuani, osuivat sormeni sattumalta paperiin, johon käärittyinä kuutiot olivat olleet. Hypistelin sitä hiljaa käsissäni ajatuksieni harhaillessa menneisyydessä, sillä tahdoin ennen kuolemaani mielessäni uudelleen elää joitakuita pitkän ja onnellisen elämäni riemuisia hetkiä. Äkkiä tunsin kädessäni olevan pergamenttimaisen liuskan sileällä pinnalla omituisia kohoamia.