Melkeinpä nauroin ääneen ajatellessani, että Salensus Ollin varmuustoimenpide oli omiaan osaltaan tekemään tyhjäksi hänen aikeensa, sillä kun huomattaisiin, että apti oli Runsauden holvissa yksin, niin ei voitaisi arvella muuta kuin että se oli ahminut minut tyyten, joten ei vähääkään epäiltäisi eikä ryhdyttäisi minua etsimään.
Käärin kokoon nuoran, jonka avulla olin päässyt tähän asti kummallisella matkallani, ja etsin sen toista päätä. Mutta kun menin sitä myöten eteenpäin, niin sitä jatkui yhä kauemmaksi. Tätä siis tarkoittivat sanat: "Kulje nuoraa myöten!"
Tunneli, jota pitkin hiivin, oli matala ja pimeä. Olin edennyt joitakuita satoja metrejä, kun tunsin sormissani solmun. "Solmun jälkeen varo vaaraa!"
Nyt liikuin äärimmäisen varovasti. Käännyttyäni hetkistä myöhemmin jyrkästä mutkasta jouduin aukolle, josta päästiin avaraan, kirkkaasti valaistuun huoneeseen.
Kulkemani tunneli oli kohonnut loivasti ylöspäin, ja siitä päättelin, että edessäni olevan huoneen täytyi olla joko palatsin pohjakerroksessa tai juuri sen alla. Huoneen vastaisella seinällä oli paljon omituisia koneita, ja keskellä lattiata oli pitkä pöytä, jonka ääressä istui kaksi miestä keskustellen vakavasti keskenään. Toisen kasvot olivat minuun päin. Hän oli keltaihoinen, pieni, kuihtunut vanhus, jonka isoissa silmissä näkyi valkuainen ympäri koko silmäterän.
Hänen toverinsa oli mustaihoinen, eikä minun tarvinnut nähdä hänen kasvojaan tietääkseni, että hän oli Thurid, sillä jäämuurin pohjoispuolella ei ollut ainoatakaan muuta ensisyntyistä.
Saapuessani äänenkantaman päähän miehistä puhui Thurid parhaillaan.
"Solan", kuulin hänen sanovan, "vaaraa ei ole ollenkaan, ja palkkio on suuri. Itse tiedät vihaavasi Salensus Ollia, eikä sinusta mikään olisi mieluisempaa kuin tehdä tyhjäksi joku hänen lempisuunnitelmansa. Tällä hetkellä on hänen sydäntään lähinnä ajatus ottaa puolisokseen kaunis Heliumin prinsessa. Mutta myöskin minä halajan häntä ja sinun avullasi saan hänet omakseni.
"— Sinun ei tarvitse muuta kuin poistua tästä huoneesta hetkiseksi, kun annan sinulle merkin. Minä teen kaiken muun, ja minun mentyäni voit palata ja kääntää ison vivun takaisin paikalleen, joten kaikki on ennallaan. Yksi ainoa tunti riittää minulle, sitten olen turvassa tämän pirullisen voiman ulkopuolella, jota sinä hoidat täällä salakammiossa herrasi palatsin alla. Kas näin helposti!" Tämän sanottuaan musta dator nousi istumasta, meni huoneen poikki ja tarttui vankkaan, kiilloitettuun vipuun, joka pisti esiin vastaisesta seinästä.
"Älä! Älä!" hätäili pieni vanhus ja juoksi hurjasti kiljaisten hänen perässään. "Ei sitä! Ei sitä! Se on auringonsäteiden säiliön vipu, ja jos painaisit sen liian alhaalle, niin koko Kadabra tuhoutuisi kuumuudesta, ennenkuin minä ehtisin sen sijoittaa oikealle kohdalleen. Tule pois! Pois sieltä! Et tiedä, kuinka valtaisten voimien kanssa leikit. Tässä on etsimäsi vipu. Paina mieleesi valkoinen tunnusmerkki, joka on upotettu sen kiiltävän mustaan pintaan!"