Solan aukaisi pussin ja laski sen sisällön vapisevin käsin. Hänen kammottavat silmänsä kiiluivat ahnaasti, ja hänen takkuinen partansa ja tukkansa värisivät hänen suupieliensä vavahdellessa. Kaikista hänen eleistään kävi ilmi, että Thurid oli tarkkanäköisesti oivaltanut hänen heikon kohtansa. Myöskin sormien liikkeet, jotka muistuttivat saaliiseen iskevän petolinnun kynsiä, todistivat saiturin itaruutta.
Todettuaan, että rahamäärä oli oikea, Solan työnsi rahat uudelleen pussiin ja nousi pöydästä.
"Oletko nyt", hän lausui, "aivan varma siitä, että tunnet määräpaikkaasi vievän tien? Sinun on liikuttava nopeasti ehtiäksesi luolalle ja sieltä voimapiirin ulkopuolelle yhden ainoan tunnin kuluessa, sillä enempää en uskalla sinulle varata."
"Anna minun toistaa se vielä kerran", vastasi Thurid, "että näet, muistanko kaikki kirjaimelleen."
"Anna kuulua!" kehoitti Solan.
"Tuosta ovesta", aloitti Thurid osoittaen huoneen toisessa päässä olevaa ovea, "menen käytävään, jota myöten sivuutan kolme oikealle lähtevää syrjähaaraa; sitten neljänteen oikealle haaraantuvaan käytävään ja kolmen käytävän risteykseen: siinä taaskin oikealle painautuen vasempaan seinään välttääkseni kuilun.
"— Tämän käytävän päässä joudun kiertoportaille, joita myöten minun on mentävä alas eikä ylös. Siitä pitäen on vain yksi käytävä ilman haarautumia. Onko se oikein?"
"Aivan oikein, dator", vastasi Solan. "Ja nyt mene matkaasi! Jo nytkin olet uhitellut kohtaloa viipymällä liian kauan täällä kielletyllä alueella!"
"Tänä iltana tai huomenna saat siis odottaa merkkiä", sanoi Thurid lopuksi lähtöä tehden.
"Tänä iltana tai huomenna", toisti Solan. Oven sulkeuduttua vieraan jäljestä vanhus jatkoi mumisemistaan palaten pöydän ääreen, kaataen rahapussin sisällön jälleen pöydälle ja kourien välkkyviä kolikoita. Hän latoi rahat pieniksi torneiksi ja laski ne yhä uudelleen, hyväillen aarrettaan ja supisten koko ajan hiljaisella, vapisevalla äänellä.