Kuutamo valui rannalle, ja outo ryhmä näkyi selvästi keltaista hiekkaa vasten.
"Tuiki moitittavaa, tuiki moitittavaa!" huudahti professori Porter, äänessä pieni ärtymyksen värähdys. "En milloinkaan, herra Philander, en milloinkaan elämässäni ole kuullut, että näitä eläimiä päästettäisiin juoksentelemaan häkeistään. Varmasti ilmoitan tästä mieltäkuohuttavasta tapauksesta lähimmän eläintieteellisen puutarhan johtajille."
"Aivan oikein, professori", sanoi herra Philander, "ja mitä pikemmin, sitä parempi. Lähtekäämme nyt."
Tarttuen professorin käsivarteen herra Philander läksi siihen suuntaan, joka nopeammin veisi niin kauas kuin suinkin leijonasta. He olivat astelleet vain vähän matkaa, kun herra Philander taaksensa vilkaistessaan huomasi, että leijona seurasi heitä. Hän tarttui vastustelevaan professoriin tiukemmin ja lisäsi vauhtiaan.
"Kuten sanoin, herra Philander…", toisti professori Porter.
Herra Philander vilkaisi jälleen taakseen. Leijonakin oli jouduttanut askeliaan ja pysytteli itsepintaisesti saman välimatkan päässä heistä.
"Se ajaa meitä takaa!" huohotti herra Philander ja alkoi juosta.
"No no herra Philander", nuhteli professori, "tällainen säädytön kiire ei mitenkään sovellu oppineille miehille. Mitä ajattelisivatkaan ystävämme, jos sattumalta näkisivät narrimaisen käytöksemme? Pyydän, astukaamme vähän arvokkaammin."
Herra Philander vilkaisi taas salavihkaa taakseen.
Voi kauheata! Leijona hypähteli kevyin askelin tuskin viiden jalan päässä heidän perässään.