Herra Philander päästi professorin käsivarren ja lähti vinhan laukan, jota ei ammattijuoksijankaan olisi tarvinnut hävetä.
"Kuten sanoin, herra Philander…", huusi professori Porter, kun hänkin otti jalat alleen, sillä hän oli nähnyt vilahduksen julmista keltaisista silmistä ja puoliavoimesta kidasta, joka oli perin tuskastuttavan lähellä hänen persoonaansa.
Liehuvin takinliepein, kiiltävä hattu päässään, professori Archimedes
Q. Porter pakeni kuutamossa herra Samuel T. Philanderin kintereillä.
Heidän eteensä sattui mäenharja, jolla myös rehoitti viidakon tiheätä kasvullisuutta, ja sinne, suojaavien puiden turvaan herra Samuel T. Philander nyt suuntasi ällistyttävän tarmokkaat loikkauksensa, mutta samalla tarkkasi sieltä lehvien lomasta kaksi tiukkaa silmää uteliaina tätä kilpajuoksua.
Siellä oli Apinain Tarzan virnistellen katselemassa merkillistä leskisilläoloa.
Hän ymmärsi, että leijonan puolesta nuo kaksi vanhusta saivat olla kutakuinkin rauhassa. Jo se seikka, että Numa oli päästänyt näin helpon saaliin kynsistään, ilmaisi Tarzanille, että pedon maha oli täynnä.
Se saattaisi ehkä ajaa heitä, kunnes taas tulisi nälkä, mutta otaksuttavampaa oli, että ellei sitä ärsytettäisi, se pian väsyisi leikkiin ja vetäytyisi viidakkoluolaansa.
Pahimpana vaarana oli muuten se, että jompikumpi miehistä ehkä kompastuisi ja kaatuisi, sillä silloin keltainen pahahenki olisi heti käynyt onnettomaan käsiksi, voimatta hillitä murhanhimoaan.
Tarzan laskeutui siis kiireesti sen puun alaoksalle, jota pakolaiset lähenivät, ja kun herra Samuel T. Philander tuli huohottaen ja hengästyneenä eikä enää olisi jaksanut kiivetä turvaan oksalle, kumartui Tarzan, tarttui hänen takinkaulukseensa ja nosti hänet viereensä istumaan.
Seuraavassa hetkessä joutui professori saman ystävällisen käsittelyn alaiseksi ja pääsi suojaan, karjuvan Numan juuri loikatessa saadakseen kynsiinsä saaliin, joka oli siltä niin odottamatta siepattu.