Hetken aikaa molemmat miehet puuskuttivat oksalla Tarzanin nojatessa selkäänsä runkoon ja tarkastellessa heitä puolittain uteliaana, puolittain huvitettuna.
Puheenvuoron otti aluksi professori.
"Minuun koskee kovasti, herra Philander, että olette osoittanut sellaista miehekkyyden puutetta alempaan luomakuntaan kuuluvan olion edessä ja pelollanne saanut minutkin kiihtymään. Minun täytyy siis alusta saakka ryhtyä kantaani selittämään. Kuten siis sanoin, herra Philander, kun minut keskeytitte…"
"Professori Archimedes Q. Porter", tarttui puheeseen herra Philander jääkylmästi, "nyt on menty niin pitkälle, että kärsivällisyys olisi rikos, joka on vain verhottu hyveen viittaan. Te olette syyttänyt minua pelkuruudesta. Näytätte vihjaisevan, että juoksitte vain saadaksenne minut kiinni ettekä pelastuaksenne leijonan kynsistä. Olkaa varuillanne, professori Arkhimedes Q. Porter! Minä olen epätoivoon joutunut mies. Minun kärsivällisyyteni mitta alkaa olla täysi."
"No no, herra Philander, no, no!" tyynnytti professori Porter. "Te unohdatte säädyllisyyden."
"En unohda vielä mitään, professori Archimedes Q. Porter, mutta uskokaa minua, herra, että pian voisin unohtaa huomattavan asemanne tieteellisessä maailmassa ja harmaat hiuksenne."
Professori istui vaiti muutaman minuutin, ja pimeys peitti sen katkeran hymyn, joka väreili hänen kurttuisilla kasvoillaan. Äkkiä hän virkkoi:
"Kuulkaas nyt, Philander, jos te haluatte tapella, ottakaa takki päältänne ja tulkaa alas maahan, ja minä annan teille päihin yhtä nokkelasti kuin kuusikymmentä vuotta sitten Läski-Evansin aitan takana."
"Archie!" läähätti hämmästynyt herra Philander. "Kuinka hyvältä tuo kuuluu! Kun käyttäydytte ihmisen tavoin, pidän teistä paljon, mutta parinakymmenenä viime vuonna on näyttänyt siltä kuin olisitte melkein unohtanut inhimillisen luonnon."
Professori ojensi laihan, vapisevan käden ja hapuili pimeässä, kunnes tapasi vanhan ystävänsä olan.