Professori Porter ei suvainnut vastata mitään tähän lapselliseen kysymykseen. Sensijaan hän nosti hellävaroen päänsä maasta ja nyökäytteli sitä viitisen kertaa edestakaisin.
"Tuiki merkillistä", mumisi hän. "Sekään ei ole loukkaantunut."
Herra Philander ei ollut liikkunut paikaltaan; hän ei ollut uskaltanut yrittääkään. Kuinka ihminen voisikaan liikkua, kun kädet, jalat ja selkä olivat poikki?
Hänen toinen silmänsä oli hautautunut pehmeään liejuun, toisella hän tirkisteli professori Porterin kummallisia temppuja.
"Kuinka surullista!" sanoi herra Philander puoliääneen. "Aivotärähdys on vienyt häneltä järjen! Kuinka surullista todellakin, niin nuori kuin hän vielä on!"
Professori Porter käännähti vatsalleen, koukisti varovasti selkäänsä, kunnes oli ison uroskissan kaltainen haukkuvan koiran sitä ahdistaessa. Sitten hän suoristautui ja tunnusteli tomumajansa eri osia.
"Kaikki kunnossa!" huudahti hän. "Tuiki merkillistä!"
Nyt hän nousi ja luoden silmäyksen herra Samuel T. Philanderin yhä liikkumattomaan hahmoon sanoi:
"No no, herra Philander, ei nyt sovi loikoa ja kuhnailla. Meidän on noustava ja ryhdyttävä hommiin."
Herra Philander nosti mutaan painuneen toisen silmänsä ja katsahti sanattomassa raivossa professori Porteriin. Sitten hän koetti nousta. Eikä kukaan olisi voinut enemmän hämmästyä kuin hän itse, sillä jo ensi yritys onnistui täydellisesti.