Haluten jättää isän ja tyttären kahden kesken, Clayton seurasi matruuseja ja jäi puhelemaan upseerien kanssa, kunnes näiden vene työnnettiin vesille, sillä luutnantti Charpentierin piti lähteä risteilijälle ilmoittamaan, kuinka onnettomasti heidän retkensä oli päättynyt.
Sitten Clayton hitaasti palasi majalle. Hänen sydämensä oli tulvillaan onnea. Se nainen, jota hän rakasti, oli pelastunut.
Hän kummasteli, minkä ihmeen kautta Jane oli säästynyt. Melkein uskomatonta oli nähdä hänet vielä elossa.
Lähestyessään majaa hän näki Jane Porterin tulevan ulos ovesta ja hänet nähtyään rientävän hänen luokseen.
"Jane!" huudahti nuori mies. "Jumala on todella ollut meille armollinen. Kertokaa nyt, kuinka te pääsitte sieltä — millä tavalla kaitselmus teidät pelasti — meille."
Clayton ei ollut milloinkaan ennen puhutellut häntä ristimänimeltä. Kahta päivää aikaisemmin Jane Porter olisi tuntenut mielihyvää kuullessaan sen Claytonin huulilta — nyt se häntä peloitti.
"Herra Clayton", sanoi hän rauhallisesti ja ojensi hänelle kätensä, "sallikaa minun ensiksi kiittää teitä siitä avusta, jota annoitte rakkaalle isälleni. Hän on kertonut minulle, kuinka jalo ja uhrautuva te olette ollut. Kuinka voimme koskaan sitä teille palkita!"
Clayton huomasi, ettei tyttö vastannut yhtä tuttavallisesti hänen tervehdykseensä, mutta hän ei siitä pahastunut. Olihan Jane saanut kärsiä niin paljon. Hän älysi, ettei nyt ollut aika tyrkyttää tytölle rakkaudentunnustuksia.
"Olen jo saanut siitä palkintoni", vastasi hän, "kun näen teidät ja professori Porterin jälleen turvassa ja terveinä. Enpä usko, että olisin kauan sietänyt katsella hänen hiljaista sanatonta tuskaansa. Se oli elämäni katkerin kokemus, neiti Porter. Ja lisäksi tuli oma tuskani — suurin, mitä olen tuntenut. Mutta hänen murheensa oli niin epätoivoinen, ettei mikään rakkaus, ei edes miehen rakkaus vaimoonsa, voi olla niin syvä, liikuttava ja uhrautuva kuin isän rakkaus tyttäreen."
Tyttö taivutti päätänsä. Hänen teki mieli kysyä jotakin, mutta se tuntui melkein herjaavalta, kun hän ajatteli näiden kahden miehen rakkautta ja niitä hirveitä kärsimyksiä, joita heidän oli täytynyt kestää sillä aikaa, kun hän itse oli nauraen ja onnellisena istunut metsänhaltian vieressä, syönyt herkullisia hedelmiä ja heltyneenä katsellut silmiin, joista samoin säteili hänelle rakkautta.