"Oh, Esmeralda, minä olen niin pahalla päällä tänä iltana", vastasi tyttö. "Älä nyt välitä minusta."
"Enkä välitä, mutta pankaa nyt vain maata. Hermot on pilalla, ja kyllä tässä hermostuukin, kun ajattelee kaikkia niitä petoja ja ihmissyöjiä, joista massa Philander on kertonut. Eihän olisikaan mikään kumma, jos tulisimme kaikki kipeiksi."
Jane Porter naurahti, astui pikku huoneen poikki suutelemaan mustaa uskollista poskea ja sanoi hänelle hyvää yötä.
KOLMASKOLMATTA LUKU
Ihmisten veljestyessä
Kun D'Arnot heräsi tajuihinsa, huomasi hän makaavansa pehmoisella saniais- ja ruohovuoteella A:n muotoisessa teltassa, joka oli kyhätty oksista.
Oviaukossa hän näki vihreän nurmikon ja vähän matkan päässä viidakon tiheän seinän.
Hän oli perin nääntynyt, runneltu ja heikko ja tunsi vihlovaa tuskaa monista haavoistaan, samalla kun kaikkia jäseniä ja lihaksia särki kestetyn kidutuksen jälkeen.
Pelkkä pään kääntäminen tuotti hänelle sellaista kärsimystä, että hän pitkän aikaa makasi hiljaa silmät ummessa. Hän koetti muistella seikkailunsa yksityiskohtia, ennenkuin oli menettänyt tajuntansa, voidakseen keksiä missä hän nyt oli — ystävienkö vai vihollisten luona?
Vihdoin hänen mieleensä palasi hirvittävä näytelmä paalun luona ja sitten myös se outo, valkeaihoinen olento, jonka käsiin hän oli pyörtynyt.