D'Arnot kääntyi kyljelleen ja sulki silmänsä. Hän ei tahtonut kuolla, mutta hän tunsi, että näin kävisi, sillä kuume yhä nousi. Seuraavana yönä hän menetti tajuntansa.
Kolme vuorokautta hän houraili, ja Tarzan istui hänen vierellään, kostutti hänen päätänsä ja käsiään ja pesi hänen haavojaan.
Neljäntenä päivänä kuume taukosi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin, mutta D'Arnot oli nyt vain varjo entisestään ja hyvin heikko. Tarzanin täytyi kohottaa häntä hänen juodessaan kurpitsasta.
Kuume ei ollut tullut verenmyrkytyksestä, kuten D'Arnot oli luullut, vaan oli sitä laatua, joka tavallisesti ahdistaa Afrikan viidakkoon joutuneita valkoisia, joko vieden hengen tai hellittäen yhtä nopeasti kuin nyt D'Arnotin oli käynyt.
Pari päivää myöhemmin D'Arnot jaksoi jo hoippuen kävellä ulkona
Tarzanin väkevän käden tukiessa ja estäessä häntä kaatumasta.
He olivat istuutuneet korkean puun siimekseen ja Tarzan haki
kaarnanpalasia, että voisivat keskustella.
D'Arnot kirjoitti ensin:
"Kuinka voin palkita teille kaiken sen, mitä olette tehnyt hyväkseni?"
Ja Tarzan vastasi: "Opettakaa minulle ihmisten kieltä".
D'Arnot aloitti heti, osoittaen läheisiä esineitä ja sanoi niiden nimet ranskaksi, sillä hän arveli olevan helpointa opettaa Tarzanille tätä kieltä, jota hän parhaiten osasi.
Tarzanille se tietysti oli samantekevää, sillä hän ei osannut erottaa toista kieltä toisesta. D'Arnot osoitti sanaa homme, jonka oli painokirjaimin kirjoittanut kaarnanpalaselle, ja neuvoi hänelle, kuinka se äännettiin, selittäen sen merkitsevän ihminen, ja samoin opetettiin singe, apina, ja arbe, puu.